• Saara Sysimusta

Homoilta ja uskovaisilta evättävä oikeus käyttää sanaa ”suvaitsevaisuus”

Nyt kun suurin pöly Päivi Räsäsen sammakoiden takia on jo laskenut ja ihmisillä on ollut aikaa ajatella asioita ihan omilla aivoillaan, eikä keltaisen lehdistön aivoilla, niin voin varmaan jo kirjoittaa tämän.

Mielestäni sekä homoilta että uskovaisilta pitäisi evätä sanan ”suvaitsevaisuus” käyttö kokonaan. Miksikö? Siksi, että molemmat osapuolet käyttävät sanaa väärin ja puhtaasti omien näkemystensä ajamiseen, eikä se ole oikeaa suvaitsevaisuutta nähnytkään.

Kun molemmissa leireissä kieritään itsesäälissä ja oman kiihkoilun aikaan saamissa eritteissä, niin samaan aikaan muu kansa alkaa hiljalleen kyllästyä koko touhuun ja sanan merkitys häviää. Teoista, sanoista ja asenteesta päätellen kumpikaan osapuoli ei näytä tietävän mitä sana ylipäätään merkitsee.

Suvaitsevaisuus tulee sanasta suvaita. Suvaita puolestaan tarkoittaa, että suvaitaan jotakuta tai jotain asiaa, vaikka se vähän olisikin omien näkemysten kanssa ristiriidassa tai niiden ulkopuolella, huolimatta siitä miten ahtaat ne omat näkemykset ovat. Sitä on oikea suvaitsevaisuus. Ei sitä, että huudetaan barrikadeilla suvaitsevaisuutta ja samaan aikaan vedetään omilla toimilla toista osapuolta verbaalisesti ja joskus jopa fyysisesti turpaan, kun ne nyt vaan on väärässä.

Ja nyt molemmat leirit puhkeavat korvia särkevään valittamiseen, että kun nuokaan eivät suvaitse, niin miksi meidän pitäisi niin tehdä. Homoilta vielä ymmärrän tämän, mutta itseään uskovaiseksi sanovilta en, koska yksi uskon tärkeimmistä opetuksista on suvaitsevaisuus ja anteeksi antaminen. Jos ei ymmärrä uskon tärkeintä olemusta, niin kannattaisi miettiä, onko itse kyllin hyvä uskovaiseksi. Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta tällaiset uskovaiset ovat mielestäni itsekeskeisiä ja epäkypsiä idiootteja. Ja uskallan sanoa tämän huoletta, koska uskonvapaushan antaa luvan sanoa uskon varjolla mitä tahansa. Näin homma ainakin näyttäisi toimivan ihan viranomaistasolla asti, mutta toiseen suuntaan se sitten ei toimikaan.

Suomessa on valloillaan omituinen käsitys, että kun olet uskossa ja ehkä saanut vähän nimeä sen varjolla, niin saat päästää suustasi minkälaisia herjauksia ja loukkauksia tahansa, eikä sinuun saa missään nimessä kohdistaa sitä samaa, koska sinullahan on uskonvapaus. Itse näiden niin sanotusti parempien ihmisten leirissä tiiviisti elävänä ihmisenä haluaisin mielelläni nähdä mitä tapahtuisi, jos tilanne kääntyisi yhtäkkiä toisinpäin. Valitettavasti näin ei varmaan Suomessa koskaan tule käymään, koska ne joilta nimenomaan sitä suvaitsevaisuutta odotetaan, eivät ole valmiita suvaitsemaan ketään tai mitään oman näkemyksensä ulkopuolelta.

Tässä kohtaa pitää nostaa hattua homoille ja heitä edustaville järjestöille, että eivät ole tämän enempää provosoituneet meidän valittujen ja parempien ihmisten paskanjauhannasta. Kiitos, ja anteeksi tietämättömien typeryyksistä.

1 kommentti

Rokkihomo

9.1.2011 18:38

Kuten olen täälläkin todennut:
Suvaitseminen on kovin lähellä toisaalta sääliä, toisaalta sietämistä.

Hölmön sanan takana ikävä asia, tosiaan.