Varsin viihdyttävää yrittää kuunnella musiikkia VR:n junaverkon kautta spotifystä. Biisistä kuulee noin neljänneksen kerrallaan ja sitten on taas yhteys poikki. Huoh. Mutta itsepäinen ihminen ei voi antaa periksi vaan yrittää sitkeästi kuunnella Florence + the machinea. Rakastan tädin ääntä ja tätä äänimaailmaa ja biisejä ja sanoituksia. <3
Joku saattaa ehkä muistaa miut täältä. Jos muistaa niin moi *vilkuttaa*. Jos ei muista niin ei se mitään, tulen ehkä tutuksi sitten nyt näin kierroksella kaksi. Ja jos en tule niin ei se mitään, itseäni varten tätä ajattelin pitää. Jotta sekavat ajatukset ehkä järjestyisivät jotenkin, vähemmän kaaottiseksi kokonaisuudeksi. Kuten blogin nimestä on helppo päätellä, olen naimisissa. Tai no, rekisteröinyt parisuhteeni kuten se virallisesti on. Mutta olen kyllä naimisssa, niin sanon kaikille joiden kanssa asia tulee jotenkin puheeksi koska miusta ihmissuhteita ei rekisteröidä. Tämä on asia joka saa miun kierrokset nousemaan tuhatkertaiseksi noin puolessa minuutissa joten ei siitä nyt sen enempää.
En ole nuori enkä kaunis. En ole rohkea enkä suosittu. Jos miulta itseltäni siis kysytään. Silti miulla on ihana vaimo, rakkaat ystävät ja omat ympyrät joissa miuta kaivataan jos en saavu paikalle. Elämä on kummallista. Sitä rakentaa itsestään kuvan sisälleen ja sen muuttaminen on lähes mahdotonta. Oon tässä yrittänyt omaa kuvaani muuttaa viimeiset neljä vuotta psykoterapiassa, vaikeaa on ja kiukuttelen siellä kerran viikossa asiasta. Terapeuttini on mukava ja oivaltava setä, häntä ei voi syyttää siitä, että junnaan paikallani omassa pienessä urpossa kuvauksessa itsestäni. Mutta kikkidaa oon ja sille ei nyt yhtäkkiä vaan tehdä mitään. Päätettiin ystävien kera, että ei lasketa montako vuotta on roikuttu terapiassa, syöty päälääkkeitä ja oltu kikkidaa. Koska angsti iskee vaan siitä vuosien määrästä.
Olen pohtinyt pitkään, että haluaisin blogata jälleen. Muutakin kuin niitä juttuja joita blogaan ihan toisaalla, semmoisia juttuja elämästä joita haluaa ehkä jakaa muiden kanssa mutta eivät sovi naamakirjaan tai irkkiin tai muualle missä hillun. En tiedä kiinnostaako ajatukseni ketään, en tiedä mitä tänne kirjoitan, en ole kovinkaan suunnitelmallinen ihminen yleensä. Ja sen valitettavasti huomaa, olen mestarillisen hyvä sotkemaan asioita koska en suunnittele. Joskus voisi suunnitella, miettiä etukäteen kannattaako tehdä näin vai noin jotta joskus edes pääsisi vähän helpommalla. Mutta ei. Ei Tui-rouva semmoista tee, sehän olisi järkevää! Sen sijaan se menee fiiliksellä,tunteella, hetken mielijohteella eteenpäin.
Ja luoja, että menee hermo ton spotifyn kanssa. Haluan musiikkia!