Ylös, ulos ja sohvan penkille!

Jokaisella on vakiambitionsa. Kuka haluaa kuntoilla, kuka lukea sen Dostojevskin, kuka petrata armeliaisuuttaan. Vuosien mittaan unelma pölyttyy mielen vintillä ja aiheuttaa allergiaoireita: turhautumista, kalvavaa itseinhoa. Tie oman mielen helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla: itsekeskeisyyden aikakaudella itsetärkeyttä ylläpidetään vakuutuksella "sitten joskus".

Jos tottumuksen voima on suurempi kuin motivaatio, on aika luopua tavoitteestaan. Yksinkertaista fysiikkaa. Luopumus on tosin oma taiteenlajinsa. Se vaatii rehellisyyttä, oman saamattomuutensa kohtaamista. Ego ei tykkää hyvää. Mutta loppupeleissä turha taakka on turha taakka, eikö?