• audinkopoika

Päivä paistaa ja haaveilua omasta söpöstä

Tänään oli hiukan kiireinen päivä, kävin ns. shoppailemas hiukan..sillai vaan katselemassa..en ostanu mitään. No ostin kyllä kahvin ja sen kuuluisan Runebergin tortun, ihan Runebergin päivän kunniaksi..Makso ihan maltaita..3 ecua yhteensä. Joku vielä sanoo, ettei muka hinnat ole noussut, ainakin kahviohinnat ovat.

Oli ihan kiva kahvia juodessa, katsella ihmisten touhuja. Osalla sellainen rauhallinen olotila kuten minullakin. Suurimalla osalla kumminkin ihan älytön hössötys päällä. Olemmeko menos ihan itseaiheutettuun kiireeseen..juostaan kuin päätön kana paikasta toiseen. Avot... ei sovi minulle..haluan nauttia kaikesta kiireettömästi.

Vaivuin siinä kahviossa istuessani omiin ajatuksiin....taas kerran..mietin koska minun kohalle osuu hyvä kamu. kamu jonka kans jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Haaveilen hyvästä kamusta, vaikka tarvis kyllä saada se oma bf kanssa. Hyvä aloittaa kumminkin jostakin..
Onkohan minulla rima liian korkeella...tai sitten se on muilla. Siihen jälkimmäiseen ehkä uskonkin, koska en ole söpön kaunis prinssi, joka pelastais jonkun ja omistaisi puolivaltakuntaa.
Sen olen päättänyt, kun se söpö hani kohalle osuu, niin pidän kiinni siit kynsin hampain..palvon ja hellin sitä päivin ja öin. Se on sitä ONNEA sitten, jokaisella pitäisi siihen olla oikeus. Miksi oon sitten vielä sinkku..siinäpä kysymys?

Odottaa sitä prinssiä uljasta, sitä omaa söpöä hania, löydänköhän sen tänään vai huomenna. Ehkä tässä kuussa? Löydän sen kumminkin, uskon siihen ja silloin....oon rakastunu....se rakkaus vaan oottaa hiukan..

2 kommenttia

kesäpoika

5.2.2007 22:44

Rakkautta on liian helppo löytää. Etsi ihmistä. :)

Jossain se nytkin odottaa.

audinkopoika

6.2.2007 22:24

Kiitos kesäpoika vinkistä. Varmaan se onkin niin, että ihmistä etsin ja sen seurauksena tulee rakkaus kehiin jos on tullakseen.
Olen lukenut sinun tarinaasi kesäpoika, se pysätti minut. Pysäytti miettimään elämän raadollisuutta. Elämää miten se voi kohdata eri ihmisiä eri tavalla.
Tarvitsee vaan ihailla, että olet jaksanut. Itsellä joskus meinaa usko loppua sen oman kullan saamiseen.
Sinulle kivaa kevättä, vaikka ny lämpötila hipookin siinä -30 pinnassa.