Napapaljaana

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2008.
Seuraava





Valvoin naapurien takia klo 2 aamulla. Ne vaan jatkoivat omaa hullua menoaan. Yhdessä vaiheessa kuulin, kun eukko huuteli jotakin, sitten lauloi tangomusiikin mukana, jota ukkonsa soitti ilman taukoa. Olin aamulla 10 maissa vieläkin tosi väsynyt, kun seinän takana vedettiin hirsiä. Olin kotona vasta joskus kuuden maissa ja naapurit poissa - lähikapakassa?.


Tulipa Yhdysvaltain sisäpolitiikasta kerralla mielenkiintoista. Katsoin tänään suorana Obaman ilmoitusta uudesta talouspolitiikasta. Ihmettelen, että veroja ei siellä " saa " nostaa, vaan tulee verohelpotuksia sekä yrittäjille, että keskiluokan perheille.

Suomessa ei olisi ikinä tehty tuollaista, kun meillä veroja vaan nostetaan, nostetaan ja nostetaan: kaikenlaiset ALENNUKSET ovat pannassa. Korotukset valuvat sitten harvojen käsiin. Väitetään, että hyvinvoinnin vuoksi nostetaan veroja, mutta nyt esim. lääkärit ovat ilmoittaneet, että perusterveydenhuolto on kriisissä.

Obama esiintyy rauhallisesti. Hän korostaa omaa asemaansa ja vaikuttaa ällistyttävän itsevarmalta tyyliin : uskokaa minuun, siksi minä olen hakeutunut presidentiksi. Ihailtavaa.

Katsoin, kun kansa juhli Obaman voittoa, niin oli liikuttavaa nähdä, kun jotkut mustat itkivät ja toiset olivat hurmiossa. Ei varmaan tajua, miten suuri merkitys värillisille on, että heillä on musta presidentti, nimenomaan HEIDÄN, vaikka Obama korostaa kansakunnan yhtenäisyyttä koko ajan: ME KAIKKI olemme USA ja minä olen teidän jokaisen presidentti.

Sydän sykkyrällä sitä toivoisi, ettei mitään ikävää tapahdu.

Järkyttävää on, että Iran tekee ydinpommia....mitä tekee Israel?


Suomi-iskelmä alkoi kuuden maissa: " sä haaaaveiksi jäit, mä lähden pois ja itken salaa ". Olen kurkkuani myöten täynnä tällaista melankolista vinkumista ja haitarimusiikkia ja sen päälle ukon öykkäämistä. Tuollaisia kännikalojako suomalaiset heteroukot ovat? Ääni paksuna mongertavat omia älyttömyyksiään. Mitään ei ole korvien välissä kuin paksua velliä! Vetää kaljaa ja turpoaa sen seurauksena muodottomaksi.

Pitää kestää vielä ensi vuoteen. Häätö tuli! He eivät tiedä vielä, koska kirje lähti postiin vasta tänään.


Seuraava