Tapasin viikonloppuna ihmisen joka muistutti toista ihmistä ja toi mieleen hankalia muistoja. Hän ei itse tiennyt sitä, mutta oli todella hankalaa jutella hänelle kun ajatukset oli ihan muualla, asioissa joita en välttämättä olisi ollut valmis muistamaan.
Mutta olin miittaamassa mukavia ihmisiä viikonloppuna ja minulla oli hauskaa. Ainoa oli sitten tuo ja tämä kunnon angstikin iski vasta nyt.
Liitän tämän normaaliin "miitin jälkeiseen masennukseen", kuten nimitän sitä. Se tulee aina yömiittien jälkeen. Hirveän surullinen olo, kun olen joutunut jättämään mukavia ihmisiä. Kaipaisin heitä vielä ympärilleni.
Ei olisi vielä voimia palata arkeen.
Huomenna on jaksettava sitten kouluun. Samoin ylihuomenna. ja ylihuomisen huomenna...
Masentaa taas. Perjantaina kaiken piti olla niin hyvin. Elämä oli hymyillyt jo pari viikkoa, minulla oli hauskaa ja kaikki oli niin täydellistä.
Nyt en millään jaksaisi korvata negatiivisia ajatuksia positiivisilla. Tiedän, että se auttaisi, mutta ei ole voimaa siihen nyt. En jaksa.
Pirun masennus, olisikohan joku hyvä haltiatar joka vain taikasauvaansa heilauttamalla saisi kaiken kuntoon. Ettei tarvitsisi syödä lääkkeitä tai käydä missään psykillä.
