• torso

Hunajakuorrutettua myötähäpeää, olkaa hyvä!

Torson kevyt pyykki heiluu edelleen raikkaan rapsakassa talvituulessa. Hyvä tuuli pitää kevyesti jalat ilmassa ja pään pilvissä. :)

Rakastuminen on ihmeellinen asia. Se tulee niin yllättäen, aina silloin kun siltä on päättänyt sulkea silmänsä ja korvansa. Silloin, kun on päättänyt luovuttaa rakkaudet muille. On ihmeellistä, että jostain tulee vastaan juuri toinen samanlainen, erilainen kuitenkin. Ihminen, josta tietää heti.

Rakkaus pelottaa. Tähän ikään ehtineen ei sovi enää olla naiivin sinisilmäinen, loppuelämän rakkauteen uskova. Niin moniin yrityksiin kompastuneena pelkää tälläkin kerralla pettyvänsä. Jostain tulee se syy erota ja taas huomaa kuulevansa sanat: "Sä olet hieno mies." Ja loput repliikit ovat vanhan toistoa.

Mutta jospa ei kuitenkaan tällä kerralla... Aiemmin olen tiennyt jo ensi metreillä, ettei suhde tule kestämään kovin kauaa. Silti olen lähtenyt leikkiin. Kai se on sitä ihon ikävää ja toivotonta toivoa ollut, mikä on saanut kapuamaan kivikkoisen suhteen rinteitä. Nyt tuntuu kaikki olevan kohdallaan. On molemminpuolista arvostusta, kunnoitusta, ihailua ja kaipuuta. Fyysistä ja henkistä vetovoimaa. Ihon hyvää oloa. Paljon keskustelua itsestä ja toisesta, maailmasta ja elämästä, historiasta ja toiveista. On isoja puhelinlaskuja ja lomasuunnitelmia, pusuja ja haleja. Seksiä ja suudelmia, rakkauden tekoja. Varovaista antautumista vakaalle pohjalle pelottamatta toista liian intensiivisellä heittäytymisellä.

On kiva, kun heti alussa huomaa tuntevansa toisen. Osaa ennustaa käyttäytymistä ja sanoja. Huomaa puhuvansa juuri samoja asioita samalla sävelellä. Osaa käyttäytyä yrittämättä, pärjää itsenään. Tunnistaa toisen luonteesta ne seikat, joista on tulossa niitä pieniä ärsyttäviä piirteitä, joita kuitenkin rakastaa. Joita ilman ei voi elää ja joita jää kaipaamaan, jos kaikki kuitenkin loppuu. Niitä joilla timanttia hiotaan. On kiva rakastua ihmiseen, joka on epätäydellisyydessään täydellinen ja johon haluaa tutustua juuri sellaisenaan. Tuntuu hyvältä pitää toisesta huolta ja olla huolehdittavana, helliä ja olla hellittävänä. Kuunnella, kehua ja kannustaa.

Joo, joo! Taisin jo kuorruttaa teidät hunajalla. Anteeksi. :)

Teinin lailla rakastunut keski-ikäinen on varmasti huvittava näky. Myötähäpeää kuin kotivideoissa. :)

3 kommenttia

kesäpoika

7.2.2007 20:15

Rakkaus on kaunista.. :) Rakastuneita keski-ikäisiä saisi näkyä enemmän. Se toisi teinillekin toivon tunnetta tulevaisuuteen.. ettei kaiken tarvikaan loppua. :)

martin

7.2.2007 20:16

Muuten katumus ei olisi pahasta.

sleepygay

7.2.2007 23:55

Rakastuminen on ihanaa. Ja rakkaus on ihana tunne. :) Eiköhän sitä keski-ikäisilläkin ole lupa rakastua siinä missä eläkeläisillä, nuorilla aikuisilla tai teineillä. :)