Enter

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2007.
Seuraava

Löysin aivan hurmaavan ranskalaisen dvd-elokuvan: c.r.a.i.z.y. ( www.futurefilm.fi), joka kertoo homomiehen kasvutarinan. Ajattelin vaan, kun otin sen, että olen kyllästynyt amerikkalaiseen paskaan ja vaihdan eurooppalaiseen, joten otin halpis-dvd:n laatikosta tietämättä, mitä siinä oli? Maksoin jotakin 6 euroa. Tosi hyvä!


Sain hampaan paikkauksen ilmaiseksi vain sen vuoksi, kun hammaslääkäri piti minusta. Tällaista ei tapahdu kovin usein, jos koskaan.

Olin otettu ja yllätetty. Odottamaton lahja!



Katsoin Polanskin " Inhon " ja se oli hyvä. Halpa dvd, alle 6 euroa, jonka ostin tänään. Monet yli-erikoistehosteilla tehdyt elokuvat ovat tosi surkeita: hyviä ohjaajia on vähän. En tiedä elokuvista mitään enkä ole asiantuntija, mutta kyllästyttää useimmat elokuvat ja etsin nykyään niitä ohjaajan perusteella ja yleensä draamaa. En jaksa typeriä " tarantinoja"- ne kill billit ovat tylsiä.

Sitten kuulin tänään vahingossa, kun 1 ihminen pyysi apua "uskovaisiksi" itseään nimittäviltä, mutta ei saanut ( avaimet, myös auton jääneet kotiin sisälle ja pyysi autoa lainaksi). Pyh! Ne juoksee koko ajan seurakunnan tilaisuuksissa, mutta tosi paikan tullen eivät auta hädänalaisia... se siitä! Tosi itsekkäitä: olen huomannut sen aikaisemminkin, mutta kun ne eivät ole sitä oikeasti- pelkkää ulkokultaisuutta ja silmän palvontaa. HAH.


Seuraava