Lisää löytöjä.

Tänään olen löytänyt käteni.
Käteni, joilla voin tehdä paljon hyvää. (Noniin, pikkupervot... en tarkottanu siinä mielessä)

Avasin oven tuntemattomalle. Ei, se ei ole mikään suuri asia minulle, yleensä, mutta viime aikoina olen kulkenut niin sumussa että käteni ovat olleet kuin kadonneet. Nyt tunnen, että niillä voi taas tehdä. Niillä voi auttaa, pitää kiinni, nostaa... kantaa jopa hetken matkaa.

Sydänkin on löytynyt jälleen. Vaikka tiesinkin sen siellä koko ajan olleen, se vain kadota tahtoi. Peljästyi kai mokoma, tapahtumista taannoisista. Pelkäsi satuttavansa uudelleen, pelkäsi pelkoa itseään. Pieneen sykkyrään käpertyi, kuin äidin syliä etsien. Rakkautta, joka ollut on aina, itsestään löytää tahtonut ei.
Vaan nyt palaa lämpö sinnekin, ja tahto pelkonsa nujertaa. Rohkea en ole, en peloton, sydän herkkä ja arka on. Mut toivo ja tahto, rakkauteen, luvan antaa uskaltaa.

Olen löytänyt myös pääni. Ajatukseni, itseni. Järkeni, juureni, sieluni. Ja ne löytämäni kädet tuovat ne teille. Kirjaimina toistensa jälkeen, muodostan lauseita, ajatuksia, tunteita tekstin taakse tuotan. Ja hymyilen.