Askel eteen, toinen taakse

On taas vierähtänyt aikaa... Viime perjantaina oli koettelemusten päivä, kahdestakin syystä. Ensinnäkin bussissa (miksi jaarittelen aina bussimatkoistani!?) edessäni puuhaili iloinen itsetyydyttäjä. Lopetti puuhansa vasta kun eräs nainen tuli asiasta huomauttamaan ja pyysi jatkamaan hiplailua oman kodin rauhassa. Noloa... Itse en huomannut mitään luin vain lehteä. Ja kun pääsin töihin, laitoin tietokoneen päälle, ja se levisi totaalisesti. Kuului vain pitkä ja korviavihlova piippaus, eikä se suostunut käynnistymään.

Onneksi sentään viikonloppuna tuli kavereita toisesta kaupungista kyläilemään. Joten viikko päättyi lopulta hyvin.

Huomenna aamulla lähdenkin sitten viemään kahta kesyrottaneitiä eläinlääkäriin...matkasta tulee varmasti unohtumaton, kumpikaan ei oikein pidä ihmisistä, jotka pitävät kiinni ja tarjoavat lääkettä...ja molemmilla on terävät kynnet. Voi lääkärisetää, käy jo nyt sääliksi...

...on tehty rikottaviksi. Emme siis hilluneetkaan baarissa viikonloppuna, vaan kyhnäsimme kotona. En valita, kivaa oli. On hauskaa, kun voi sanoa viihtyvänsä seurustelukumppaninsa kanssa, eikä tarvitse koko ajan täyttää elämäänsä muiden seuralla. Vaikka ystävät ovatkin ihania ja tärkeitä.

Mitä kuuluukaan maanantaipäivään? Bussimatka töihin oli entistä ahdistavampi, kun mukana matkusti piikikäs ampiainen/pistiäinen/joku muu yhtä ällö. Vuosien saatossa olen alkanut arvostaa ainoastaan kömpelöitä ja hauskoja kimalaisia, jotka ahertavat kukkiensa parissa, eikä ne saa edes mua ryntäämään parvekkeelta ulos. Muut hyönteiset ovat lähtökohtaisesti vihollisiani, vaikka en nautikaan niiden tappamisesta. Pelkään vain kuollakseni. Kylmä hiki ja ASEM-kokouksen ruuhkauttama liikenne, joka sai bussin matelemaan, tekivät aamusta kaikkea muuta kuin ihanan. Onneksi amppari viihtyi bussin etuosassa kiusaamassa näkövammaisten paikalla istunutta mummoa (joka ei ollut näkövammainen ja pelkäsi siksi yhtä paljon ampparia.)

Muuten olenkin käyttänyt päivän hyödyksi latailemalla uudelle muistitikulleni netistä Tero Pitkämäen ja Andreas Thorkildsenin hottis-kuvia. Tähän päättyykin urheilun arvostamiseni, mutta on ne pojat vaan söpöjä :-)

Elikkä "ei siivotakaan tänä viikonloppuna"-ajatelmani meni täysillä läpi. En tosin tiedä seuraako tästä hiippailu dtm:n täydelle tanssilattialle, vai makoilua kotisohvalla C.R.A.Z.Y.-leffaa katsellen. Itse olen sen jo nähnyt teatterissa, nyt haluan välittää katselukokemuksen siipalleni...

Voi olla, että laiskuus iskee...ikävää olla niin tylsä. Yritän kuitenkin tästä lähin, ettei baarireissujen väliin tulisi puolen vuoden aukkoa...seurustelin alkuvaiheessa tuli taantumavaihe ("mitä me baareissa roikutaan, meillähän on toisemme"). Viiden vuoden seurustelun jälkeen tilanne on toinen ("hei pliis, ollaanko me täysin eläkeläisiä, vai voitaisko edes näyttäytyä ulkona!? Kaveritkin luulee meidän kuolleen..."). Mitäköhän on odotettavissa kymmenen vuoden päästä? En halua ajatella sitä. Mutta minkäs sille voi, tanssiminen nyt vaan on yltiöihanuutta, sitä on pakko päästä harrastamaan säännöllisin väliäjoin...Varsinkin kun ei tarvitse turvautua gaybaareissa esiintyvään poseeraustanssimiseen ("meillähän on tosiaan toisemme, miksi poseerata") vaan voi heilua Madden tahdissa sydämensä kyllyydestä. Jos siis on tilaa tanssilattialla. Muussa tapauksessa joutuu turvautumaan ala-asteen diskoista tuttuun (trauma, trauma, think happy thoughts!) jalka sivulle-jalka toisen viereen -tyyliin.

Normaalisti toki haluan viettää iltaa käpertyen sänkyyn kunnon kirjan kanssa. Kunnon poika kun olen.

BJ

No nyt Baby Johnilla on Baby Jane plakkarissa. Ilon aihe on sekin, että dvd:ltä löytyy kolme ekstra-dokkaria. Pitää katsella leffa kun syysillat pimenevät ja sade hakkaa ikkunaan...

Hyvä tekosyy asuttaa sohvaa, tosin kesälläkään en tarvinnut tekosyitä, kunhan makasin.

Puolustukseksi on sanottava, että kahtena edellisenä iltana kävin reippaalla kävelylenkillä, mikä piristi. Katsoin vain säälien ohi hölkkääviä, joilla oli kireä ilme naamallaan ja edessä tuskalliset polvivammat...kyllä kävely vaan on mukavaa! Ikävä puoli siinä oli vain se, että kun olo oli aivan mahtava, yhtäkkiä päässä alkoi soida James Brownin "I feel good", mitä erehdyin sitten myös lauleskelemaan. Noloa. Varsinkin kun en voi sietää kappaletta...euforisessa olotilassa kai ainoa sopiva kappale on tuo James Brownin renkutus, mutta haluaisin silti jotain muuta soimaan elämäni soundtrackille. Turha kai sanoakaan, että kävelylenkit jäivät vähäksi aikaa väliin.

Ja tänne kirjastoonkin saavuin bloggailemaan pikaruokaravintolan kautta. Ihminen on erehtyväinen.

Vielä pari päivää, niin ihana viikonloppu koittaa. Tosin alkuviikosta avomieheni maalaili kauhukuvaa syksyn suursiivouksesta, mikä ei kuulosta yhtään hauskalta. Miten ois baariviikonloppu, ja syyssiivouksen voi yhdistää joulusiivoukseen? Taidan esitellä ajatuksen illalla...

Kenen muun mielestä Big Brother kilpailijat ovat kauheita possuja, joiden jutut ovat p:stä? Vai oonko yksin tässä? Pakko se on silti tänäänkin kattoo.

BJ

Päivän kolmas kahvikupillinen...kyllä tämä tästä. Voisiko kukaan vihata maanantaita enemmän kuin minä? Vastaan itse: ei. Täpötäysi bussimatka töihin on se, mistä kauheus alkaa. Kokonainen viikonloppu ihanasti omassa rauhassa, kunnes ennen kello kahdeksaa maanantai-aamuna tulee karu herätys todellisuuteen. Ja kun saa ulostauduttua siitä bussista, edessä työpäivä, jonka aikana pitäisi mieluiten saada jotain aikaiseksikin.

Saan sydämentykytyksiä...eikä tää kolmas kahvikuppi auta!

Ihanaa, kun ihmiset ovat ystävällisesti kommentoineet blogiani ja toivottaneet tervetulleeksi. Yksi oli järkyttynyt. Rauhoitu! Se oli vaan keino saada huomiota. En oikeasti ole ihmishirviö. Huumorini nyt vain on vähän kärjistävää ja sarkastista. Täytyy myöntää, että sillä tavoin menettää enemmän ystäviä kuin saa...

En tiedä onko epäkorrektia jättää tarkemmat henkilötiedot pois tämän blogin yhteydestä, mutta kaksi aikaisempaa olen kirjoittanut ihan omana itsenäni (mikäs nyt sitten olen). Joka tapauksessa, huomasin sensuroivani itseäni mitä typerimmissä kohdissa. Se on rajoittavaa. Siis ainakin toistaiseksi olen ihan vaan Baby John.

Mutta jos jotain tarkemmin kiinnostaa, olen 26-vuotias, parisuhteessa elävä homopoika pääkaupunkiseudulta. Noin.

Katselin eilen ensimmäistä kertaa kokonaan läpi Kylien Showgirl-dvd:n. Hemmetti kun oli hyvä. Your Disco Needs You sai kaiken lisäksi multa oman koreografian ja naapurit jotain kuunneltavaa. En ole aiemmin katsonut tuota, kun mua masensi se kun Kyliella todettiin syöpä kesken kiertueen. Mutta nythän se pikku varpunen jo paranee!

Varasin myös liput Ritva Oksasen Finlandia-talon konserttiin (kun ensin jonotin n. 30 min. Lippupalvelun "palvelu"numeroon), ja Paula Koivuniemen liputhan mulla jo olikin, samaan paikkaan. Eli musiikkimakuni on just tätä: gaygaygay.

Päivän jatkoja.

BJ

Jännittää...ensimmäinen viesti. Olen lueskellut muiden blogeja täällä, ja innostuin.
Vaikeinta on aina tunnusten luonti, kaikki nickit kuulostaa aina omissa korvissa tylsiltä. Tämän valitsin What ever happened to Baby Jane -leffan eurooppalaisen dvd-julkaisun kunniaksi.
Mietin, kuulostaako nimi liian imelältä, kunnes muistin että Baby Jane on ihmishirviö joka nauttii muiden kiduttamisesta. Kuulosti heti paremmalta.
Hei täähän on hauskaa. Lukeekohan tätä kukaan...