Talvi, talvi, oi talvi!
Sitä olen ma niin odottanut.
Alku syksystä alkaa se kaipaus. Sitä muistelee valkoista lunta, joka kertyy kuusenoksille. Hevosen lämpimän, paksun karvan, johon voi upottaa sormensa jos tallilla palelee. Kirkkaina tuikkivat tähdet kun kello on jo reilusti yli puolenyön ja pureva kylmä nipistelee poskipäitä.
Noihin asioihin kyllästyy ehkä sitten kun talvea on mennyt kuukauden verran, mutta nyt minä odotan sitä innoissani.
Ystäväni uskalsi myöntää minulle vihdoin, että hän on lesbo. Kyllä minä sen tavallaan tiesin, ehkä tunnistin "siskon sieluni". Ilahdutti silti kuulla, että hän on päässyt sinuiksi itsensä kanssa. Se sai minut pohtimaan vähän asioita. Aloin miettiä sitä, kuinka homot eivät välttämättä edes tahdo paljastaa seksuaalista suuntautumistaan yhteiskunnan negatiivisen suhtautumisen vuoksi.
..sitä pelkään vähän minäkin. Tai en, en pelkää yhteiskuntaa tai vieraita. Pelkään, miten oma perheeni reagoisi. Sydämessäni tiedän, että he rakastavat minua sellaisina kuin olen, mutta silti paljastaminen tuntuu niin kovin vaikealta.
Muistan kun lapsena itkin öisin, ettei äiti tykkää minusta jos tykkään tytöistä. Voi niitä aikoja.
