Oli kiva viikonloppu. Normaalien heppailujen ja koirailujen lisäksi oli erilaista meininkiä mukana. Apassionata, Euroopan suosituin ja menestynein hevosshow, oli lauantaina. Menimme ystäväni kanssa sinne ja ahh että, oli niin ihanaa katseltavaa jälleen kerran, että itkettiin ja naurettiin vuoronperään. Ja ystävääni parempaa seuraa saa hakea tuollaiseen. Näin myös muita tuttuja, joiden kanssa saattoi kuulumisia vaihdella.
Shown jälkeen menin Helsinkiin ystävälleni yökyläilemään. Oli ihanaa, varsinkin kun pääsin tänään seuraamaan hänen ratsastustuntiaankin ja muutenkin katselemaan pääkaupunkiseudun polleja. Kiitos!
Viikonloppuna tuli myös tajuttua, että minä tosiaankin olen pikkuvanha. Kolmekymppinen teinin ruumiissa. Eräs ystävä vietti railakasta känni-iltaa ja olin heti huolehtimassa, kuin kanaemo poikasiaan. Hän jo vähän nauroi, että enkö mä oikeesti harrasta noita ku tollei huolehdin. No.. en. Suoraan sanottuna.
Teinien silmissä minulla ei ole elämää.Olen tylsä ja vanhoillinen, en käy bileissä, en roiku yömyöhään kaupungilla, en polta tai yritä jokaista vastaantulevaa. Heidän silmissään olen heidän äitinsä, joka touhuaa eläinten kanssa, katselee tv:tä, kirjoittaa tai piirtää tai käy elokuvissa ja kahvilla (vaikkei juo edes kahvia). Olen tylsä ja elämätön. Aikuisten silmissä taasolen tyttö, jonka he ottaisivat koska tahansa omakseen. Tämän känni-iltaa viettäneenkin mukaan hänen äitinsä aina tokaisee; "Olisitpa sinä samanlainen tyttö kuin amap."
Onneksi tiedän edes pari samankaltaista, kuin minä itse. En ole ainut laatuani! Voin viettää mukavia iltoja ilman viinaakin tai konttaamista lattialla. Mutta saa minua tuollaisiinkin toki pyydellä - pitäähän porukassa olla yksi, joka osaa auttaa juopuneet koteihinsa.
En mie viinaa tarvitse ollakseni sekaisin!
ah auvoisa arki.