Suomeen on rantautunut ns. vogue-tanssi. Sitä harjoitellaan jo suomalaisissakin tanssikouluissa. Tv:n akuuttiohjelmassa vakuutettiin sen hyödyllisyyttä liikuntalajina, mutta se voi olla myös itseilmaisun muoto. Siinä ihaillaan ja jäljitellään malli- ja muotomaailmaa, mutta samalla itse halutaan näyttää hyvältä.
Mistä vogue-tanssissa on kysymys? Ainakin Madonna on tehnyt asiaa tunnetuksi musiikkivideollaan "Vogue". Wikipediassa Madonnan Vogueta kuvaillaan näin: "Kappale sai osittain inspiraationsa homoseksuaalien miesten New Yorkin klubeilla esittämästä tanssista, voguesta, jossa he yrittävät imitoida suosikkijulkkistensa asentoja ja tyylejä, kuten myös Vogue-muotilehden mallien asentoja". Tanssilajiksi se kehittyi 80-luvulla New Yorkin kaduilla ja trans- ja homoklubeilla. Se on ilmiö, jolla on vahva yhteys HLBTIQ-ihmisten elämänolosuhteisiin.
Sivuaskel-festivaalin luennossa Tiina Rosenberg valotti eilen tanssin yhteiskunnallista taustaa. Rosenbergillä on professuuri sukupuolitutkimuksessa ja teatteritieteessä, mutta hän on keskittynyt erityisesti feministiseen teoriaan ja queer-teoriaan. Sen takia hänet oli pyydetty Sivuaskel-festivaalille luennoimaan.
Jos haluaa paremmin ymmärtää gueer-kulttuurin ja vogue-tanssin taustaa, on palattava HLBTI-ihmisten elämäntilanteeseen. Gay-sana tuli käyttöön jo 60-luvulla, kun haluttiin päästä eroon lääketieteen homo-sairauskäsitteistä. Gay toi iloisempaa sävyä. 60- ja 70-luku olivat muutenkin seksuaaliasioissa joissakin maissa positiivista aikaa. Seksi oli iloinen asia, ja esim. Ruotsisssa puhuttiin 60-luvulla seksuaalisista samariiteista, jotka saapuvat kotiin antamaan seksuuaalipalveluita ja lisäämään ihmisten hyvinvointia.
Gay-liikkeen piirissä syntyi PRIDEn ajatus: ylpeys olla gay ja ulkona kaapista. Jatkuva heteromaailman väkivallan uhka torjutaan olemassa ylpeästi omia itsejämme ja pitämällä yhtä. Kun ollaan ylpeitä, uskalletaan puhua poliitikoille. Perustetaan perheitä ja ollaan naimisssa ja monogamiassa. Cruisingista mieluummin vaietaan. Ollaan kunniallisia.
Toinen perusajatus on GAY SHAME, jatkuva häpeä. Erilaiset ihmiset on nujerrettu ikiajat häpeän leimalla. Sen häpeän tunnistaminen on olennainen osa queer-liikettä. Siinä ollaan kunniattomia. Edustetaan rohkeasti myös "rumaa tai huonoa" seksuaalisuutta. Juhlitaan ja ylistetään poikkeavaa tai luonnottomaksi katsottua seksuaalisuutta.
Näistä kahdesta erilaisesta toimintapolitiikasta on kysymys. Ollaanko PRIDE eli ylpeitä ja sovittelevia. Ollaanko "normaaleja", tiskataan, siivotaan, pidetään yllä kaunista kotia, kutsutaan lehdistö katsomaan lesbokotia. Julkiselta vallalta pyydetään entistä parempia lakeja. Vai ollaanko SHAME-puolella, häpeän puolella. Sieltä nousevat räväkkä politiikka ja taide. Koko maailmankuva rakennetaan uudella tavalla. Vaaditaan asioita, joille yhteiskunta sanoo "hui". Viime aikoina tämä häpeän näkökulma ei ole enää ollut vahvasti mukana - PRIDE ehkä voitti.
Queer tuli vahvasti tietoisuuteen 1990-luvulla. Queer-käsitettä havainnollistetaan kirjaimilla: millaisia ihmisiä kuuluu queerien joukkoon. Tiina Rosenbergin lista on pitkä; LGBTTTsQQIPAAF, ja lista koko ajan pitenee, eli moniarvoisessa yhteiskunnassa on monenlaisia ihmisryhmiä.
Queer-ihmiset ovat joutuneet luomaan omat keinonsa ilmaista itseään. Harrastetaan mm. campia eli kitschiä, liioittelua ja "huonoa makua". Ylistetään koristeellisuutta, muovia, pinkkiä. Se, mitä valtakulttuuri halveksii (jopa Zarah Leander voisi olla esimerkkinä), nostetaan esiin palvonnan kohteeksi.
Yksi queer-ihmisten keino ilmaista itseään (eli yksi queerstrategia) on ollut tanssi: vogue ja voguing. "Vogue it out" eli "tanssi ulos" paha olo ja väkivallan uhka. Kun tanssit, sinua tuskin hakataan. Tästä syntyy yhteisöllinen vogue-tanssi. Vihamieliselle heterollekin voi sanoa: "Tanssi - älä lyö". Tanssi syntyi queer-yhteisön yhteisenä "projektina". Mukaan sai liittyä myös hetero.
Yhteiskunnassa on vahvana vaatimus olla heteroseksuaalinen mies tai nainen. Moni homokin haluaa olla "heteronoloinen" ollakseen treffipalstalla haluttavampi. Mutta taide antaa yhden mahdollisuuden vapautua tästä heteronormista. Ehkä sen takia tanssikoulujen vogue-tanssin kurssit ovat nyt hyvin suosittuja.
Tiina Rosenberg jatkaa luentoaan tänään torstaina, ja nyt näkökulmana on naisnäkökulma. Lähtökohdaksi sopii hyvin Zarah Leanderin, Marlene Dietrichin tai Bette Davisin kasvokuva. Ne vetoavat homomiehiin, mutta eivät feministeihin. Miksi? Luento alkaa Kaapelitehtaan Turbiinisalissa klo 17.
Madonnan Vogue, joka teki voguen tunnetuksi
Tässä on vielä toinen esimerkki, vuodelta 2011 Leave it on the floor. Käsikirjoitus ei ole tärkeä, vaikka sellainen onkin. Äiti heitti pojan ulos, kun selvisi, että poika on homo. Poika päätyi tanssimaan L.A.:n klubeille. "Pura ristiriitasi lattialla".
