Homonuoret TV:ssä ja radiossa sunnuntai-iltana

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Ranneliike net
  • 1

Ykkösdokumenttina nähdään sunnuntaina 3.4.2011 ´Kyllä homotkin siivoaa´. Ohjelmassa pohditaan sitä, millaista on kasvaa homona tai lesbona nuorena nykypäivän Suomessa.

Teini-ikä on rankkaa aikaa, mutta erityisen rankkaa se on seksuaalivähemmistöihin kuuluville nuorille. Millaista on kasvaa homona tai lesbona nuorena nykypäivän Suomessa?

Yhtäältä seksuaalivähemmistöt tulevat paremmin hyväksytyiksi julkisuudessa kuin koskaan aikaisemmin. Sanotaan jopa, että homous olisi muotia. Toisaalta iskut seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen, homoihin kohdistuva väkivalta, kirkon piirissä käyty keskustelu tai vaikkapa YLE TV2:n homoilta kertovat, että osalle ihmisistä homous on edelleen mahdoton asia ymmärtää tai hyväksyä. Mitä ristipaine tekee nuorelle, joka vielä etsii omaa seksuaalista identiteettiään? Kysymyksestä syntyi Kati Juuruksen ohjaama dokumentti Kyllä homotkin siivoaa.

Ohjelman antama kuva homonuorten elämästä Suomen pikkukaupungeissa on yllättävän karu. Dokumentin kaikilla viidellä päähenkilöllä on kokemuksia koulukiusaamisesta. Markuksen ja Alexin rääkki ajoi masennukseen ja hoitoon. Lappeenrannassa kasvanut Tiina sai puolestaan kuulla tappouhkauksia. Lestadiolaisseudulla varttunut Markus joutui kokemaan myös sukulaisten painostusta ja saarnoja helvettiin joutumisesta. Edelleenkään vanhemmat eivät aina pysty sulattamaan lapsensa homoseksuaalisuutta. Tiina toivoo turhaan vanhemmiltaan hyväksyntää. Tunne omasta erilaisuudesta, eristetyksi tuleminen ja yksinäisyys ovat tuttuja kaikille dokumentin 17-20-vuotiaille päähenkilöille. He ovat kaikki joutuneet pohtimaan omaa identiteettiään ehkä syvemmin kuin ikäisensä yleensä. He tietävät keitä ovat - ja pystyvät puhumaan itsestään ja kokemuksistaan uskomattoman avoimesti.

Dokumentin valossa ei tunnu yllättävältä, että kansainvälisten ja pohjoismaisten tutkimusten mukaan homonuorilla itsemurhariski on moninkertainen heteronuoriin verrattuna. Mielenterveyshäiriöt ovat yleisempiä kuin heteroilla. Väkivallan uhkaa ja väkivaltaa kokee huomattavasti useampi homo kuin hetero. Tosin Suomessa homonuorten elämää ei ole tutkittu juuri lainkaan. Kati Juuruksen dokumentti on intensiivinen lähikuva viidestä homonuoresta, joiden tarinat limittyvät kerronnassa toisiinsa. Teini-ikä on ollut dokumentin homoille julmaa aikaa, mutta oman näköinen elämä on silti löytymässä kaikille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Käsikirjoitus ja ohjaus: Kati Juurus. Kuvaaja: Marco Hyvärinen. Tuottaja: Pentti Väliahdet.

YLE TV1, su 3.4. klo 21.10, uusintana la 9.4. klo 12.35

Lähetys välitetään netin kautta myös koko maailmaan: http://areena.yle.fi/live

Ykkösdokumentin jälkeen YLE Puhe jatkaa keskustelua homoksi kasvamisesta radiossa ja netissä klo 22.05 alkaen. Radiolähetykseen voi myös soittaa, numero on 020 690 001. Lähetyksen vetää toimittaja Tiina Lundberg.

ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/kylla_homotkin_siivoaa
TV-ohjelma YLE Areenassa 10.4.2011 asti

1 kommenttia

Dokkari oli vähän synkkä, mutta toisaalta se ehkä antaa realistisen kuvan siitä, että etenkin Helsingin (ja Tampereen ja Turun) ulkopuolella on vielä hurjasti tehtävää, että glbt-nuorten asiat olisivat kunnossa.