Tennistähti lopetti

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006

Amélie Mauresmo ilmoitti eilen Pariisissa tiedotustilaisuudessa lopettavansa tenniksen pelaamisen. Tilaisuuden lopussa applodit jatkuivat ja jatkuivat ja Amelie joutui pyyhkimään kyyneleitään.

Amélie Mauresmo on nyt 30-vuotias. Lopettamispäätös on kypsynyt vähitellen, mutta vaikeaa se on ollut. Viimeisen kahden vuoden aikana menestys kentällä on hiipunut. "Kun vanhenee, on vaikeampaa pysyä huipulla". Vuodesta 1999 aina vuoteen 2006, Wimbledonin ja Australian Openin voittoon saakka, hän oli jatkuvasti huipulla. Itse hän pitää parhaana suorituksenaan sitä, että hän vuonna 2004 ensimmäisenä ranskalaisena naisena pääsi maailman parhaiden kärkeen.

Hän sanoo, että nyt voitonhalu on kadonnut. Nyt on pakko vetäytyä ja miettiä uudelleen jatko. Viikko sitten hän ilmoitti ryhtyvänsä toimimaan Sport for life -säätiön hyväksi.

Hän kertoo, että hän sai virikkeeen uralleen jo nelivuotiaana, kun hän katsoi 1983 Yannick Noahin French-Open -voittoa. 14-vuotiaana hänestä tuli tenniksen ammattilainen. Tenniksestä kiinnostuneet huomasivat jo silloin hänen sopusuhtaisen naisellisen vartalonsa ja kovat lyöntinsä. Hän tunnusti avoimesti homoseksuaalisuutensa, ja jotkut sanoivat häntä sen takia ei-naiselliseksi. Hänen kova pelityylinsä ei sopinut siihen naisellisuuteen, joka hänellä on pelikenttien ulkopuolella. Suhde ranskalaiseen yleisöön oli aina kaksijakoinen. Hän ei koskaan oikein hyvin saanut tunnustusta Ranskassa.

Ulos kaapista

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Amélie Mauresmo tuli kaapista Austraian Openissa 1999. Hän oli silloin 19-vuoitas. Ottelun päätyttyä hän syleili naisystäväänsä, 31-vuotiasta baarin omistajaa Sylvie Bourdonia. Se suhde päättyi 2000, ja sen jälkeen Amélie Mauresmo on ollut yksityisempi ihmissuhteissaan.

Kun Martina Navratilova ja Billie Jean King tulivat kaapista, he menettivät sponsorisopimuksensa. Amélie Mauresmon sopimukset ovat säilyneet Niken, Dunlopin, Babolatin ja Gaz de Francen kanssa. Myös yleisö otti kaapista tulon melko asiallisesti, mutta jotkut kilpatoverit haukkuivat häntä "puoli-mieheksi".


Kuva Tagesspiegel-lehdessä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!