Viestinten kuvaan HLBT-suomalaisista ovat jo pitkään kuuluneet parisuhdehaastattelut. Jos lehti tai muu media tekee nykyisin kiertohaastattelujutun parisuhteista, mukana on oltava homo- tai lesbopari. Jos sellainen puuttuu, ihmettelee yleisö ja pyyhkeitä varmaan tulee toimituksen johdolta, ellei kyse ole arvokonservatiivitalosta.
HLBT-Suomelle on ominaista suhteiden monimuotoisuus. Käsitteet "avoimesta" tai "suljetusta" suhteesta erilaisine vaihtoehtoineen ilmestyivät puheenparteen HLBT-piireissä kauan sitten. Käytännön ratkaisuhakuisuuden heijastumista viestimissä kuitenkin jarrutti tasa-arvon saavuttamisen agendaan Suomessa kuulunut tarve osoittaa, että HLBT-kansalaiset "elävät ja rakastavat ihan kuin muutkin suomalaiset". Näin varmaan onkin, mutta heteropuolella monimuotoisuus on usein perinteistä "vieraissa käymistä" tai "pettämistä".
Homo- ja lesboparisuhteiden reportaasi-ilmentymille, ainakin tiukalla aikataululla tehdyille, on jo aikaa sitten syntynyt jonkinlainen kaanon. "Yhdessä ollaan, vaikeatakin on ollut, mutta suhteen puolesta pakerretaan". Tyylin kantajuttu oli varmaankin (silloin liberaalissa) Suomen Kuvalehdessä 80-luvun alkuvuosina ilmestynyt reportaasi aikansa kahdesta homomiehestä.
Haastatteluihin vuosien mittaan suostuneille pareille on nostettava hattua. Eivät kaikki lähde julkistamaan elämäänsä, edes pyynnöstä, vaikka oltaisiin ihan maistraatinkin kirjoissa.
Tuoreinta kansallista kertymää aihepiiristä edustaa HS:n maaliskuun 2015 juttu suomalais-amerikkalaisesta pariskunnasta. Linkki löytyy tuonnempana.
Suhteiden onnellisuuden ja menestyksen korostaminen on yhteisön asian ajamista. Paljonko jää kertomatta, on ihan eri asia. Vähemmän on näkynyt juttuja vaikkapa sellaisista hyvistä parisuhteesta, joiden jatkuvuus on perustunut molempien osapuolten elämänhallintaan suhteen piirissä ja sen ulkopuolella.
Suhteissaan monipuolisempia ratkaisuja etsineet HLBT-suomalaiset ovat katveessa. Ainakin HLBT-kentän sisäisessä viestinnässä heitäkin voisi esitellä, vaikkapa pareittain tai porukoittain. Muut ehkä saisivat osviittaa ratkaisuista.
Yhteiskunnallinen paine onnistumiseen voi HLBT-suomalaisilla olla suurempi kuin heteropuolella. Valtavirrassa ajatus "aikansa kutakin" on yhä hyväksytympää, mutta HLBT-suomalaiselle parisuhteen kulissien ylläpito voi olla ehkä suunnilleen yhtä välttämätöntä kuin keskiluokassa sata vuotta sitten. Etenkin järjestöaktiivit saattavat ongelmatilanteessa päättää enemmin kärsiä kuin myöntää vaihdon paikka saavutetun.
HLBT-kenttä voi olla myös aika armoton. Jonkin kauniin yleismedian haastattelun jälkeen on yleensä aina riittänyt syväkurkkuja kertomaan, että itse asiassa on niin ja niin. Uusia suhteita ei ehkä uskalleta ollenkaan etsiä, juorujen pelosta, tai ei ainakaan HLBT-kentästä, vaan kelpoisia ovat vain bi-miehet, "joilla kulissit ovat kunnossa", kuten muuan asianosainen kuvaili.