Salatut elämät -sarjan Lari ja Elias toimivat vertaistukena maailmalla

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 4
Laria ja Eliasta näyttelevät Ronny Roslöf ja Petteri Paavola palkittiin keväällä 2014.

Salatut elämät -televisiosarja tunnetaan ulkomaita myöten YouTube-videopalvelussa jaettujen kohtausten ansiosta. Erityisesti Larin ja Eliaksen rakkaustarinaan liittyviä kohtauksia on ladattu muiden katsottavaksi, ja niitä on myös tekstitetty esimerkiksi englanniksi, italiaksi, venäjäksi, hindiksi ja espanjaksi.

Ilta-Sanomat huomioi sarjan saaman maailmanmaineen jo syksyllä 2013.

Ruotsalainen tv-sivusto TVdags valitsi vuodenvaihteessa "Salkkareiden" Larin vuoden kolmanneksi parhaaksi homoseksuaaliksi tv-hahmoksi. Lari Väänästä näyttelevä Ronny Roslöf arvelee viihdelehti Seiskan haastattelussa Larin saaneen huomiota, koska hahmon tarina on ollut vaikea ja monimutkainen. Larin vaiheisiin on kuulunut kaapissaoloa ja isän hyväksynnän hakemista, eikä suhde Petteri Paavolan näyttelemään Elias Vikstedt -nimiseen hahmoon ole ollut helppo.

Fanitusta

Sosiaalisessa mediassa Larin ja Eliaksen suhde ja siihen liittyvät kohtaukset tunnetaan yleisesti nimityksillä "#larias" ja "#lariakset". Kun pari vielä oli sarjassa yhdessä, kävi keskustelu ja spekulointi aiheen ympärillä vilkkaana.

Tähän mennessä Salkkari-klippejä on ladattu YouTubeen satoja ja niillä on yhteensä katselukertoja miljoonia. Klippien latausten ja teksitysten taustalla ovat yksityishenkilöt, joten materiaali on ladattu palveluun luvatta. Salattujen elämien tuottaja Marko Äijö kuitenkin kertoo Ylelle, että tuotantoyhtiö ei ole kuitenkaan pyrkinyt poistamaan ladattua sisältöä, sillä ilmiö on tuonut sarjalle positiivista julkisuutta.

- Yhtäkkiä Etelä-Koreasta, Perusta tai Alaskasta alkoi tulla palautetta. Fanit ovat tehneet ilmiön, mutta sen on mahdollistanut sosiaalinen media. Ei tämä aiemmin olisi ollut mahdollista, sanoo Ylelle Salattujen elämien tuottaja Marko Äijö.

Larin ja Eliaksen tarinan suosion taustalla on monien asiaa kommentoineiden mielestä realistisuus ja aitous: aiheet ovat elävästä elämästä ja hahmoihin voi samastua.

Roslöf tuli Salatut elämät -sarjaan vuonna 2011, ja on ollut mukana siitä lähtien. Eliasta näyttelevä Petteri Paavola on ollut mukana sarjassa hieman pidempään.

Henkireikä ja vertaistukea kasvutarinasta

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on usein murheena se, että vertaisia roolimalleja ja samastumiskohteita on niukasti tai sellaisia ei ole ollenkaan. Ongelmat ovat sitä pahempia, mitä hlbti-kielteisempi ympäristö on.

Internetin kansainvälisyyden takia klippejä on mahdollista katsoa myös sellaisissa maissa, joissa homoseksuaaliset suhteet on määritelty rikoksiksi. Näissä maissa elävien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien on mahdollista nähdä Salkkari-klipeistä sellaista elämää, jossa vähemmistöön kuuluvan ei tarvitse murehtia olemassaolonsa oikeutusta, vaan käydä läpi jotakuinkin samoja iloja ja murheita kuin valtaväestöön kuuluvankin.

Äijö kertoo Iltalehdessä tekijätiimiä koskettavasta palautteesta. Hänen mukaansa monet ovat kirjoittaneet, että heidän maassaan homous on rikos, ja että he eivät uskalla elää homoutensa kanssa, eivätkä aio koskaan paljastaa suuntautumistaan.

- Katsojat kirjoittavat, että Eliaksen ja Larin videoklippien katsominen on tavattoman terapeuttista heille. He kuulemma jaksavat seuraavaan päivään, kun ovat nähneet videoklipin, sanoo Äijö Iltalehdessä.

Salatut elämät uranuurtaja

Vuosituhannen vaihteen aikoihin Salattujen elämien yksi alkuperäisistä hahmoista, Pete Latun näyttelemä Kalle Laitela, tuli kaapista ulos. Alussa Kalle vielä etsi identiteettiään, kohtasi isänsä homo-ongelmaisuuden ja lopulta löysi oman paikkansa maailmassa. Kalle oli vuosituhannen vaihteessa yksi sarjan seuratuimmista henkilöistä. Sittemmin Kalle muutti Brasiliaan miehen kanssa - ja poistui tarinasta, mutta palasi kymmenen vuotta myöhemmin. Sarjan tuottaja Marko Äijö muisteli Kallen paluun yhteydessä syksyllä 2012 Ilta-Sanomissa reaktiota Kallen ja toisen pojan yli kymmenen vuotta sitten annettuun suudelmaan, ja toteaa maailman muuttuneen. Kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen homosuudelma suomalaisessa tv-sarjassa. Äijön mukaan palaute oli tuolloin rajua.

Yle: Ulos kaapista saippuaoopperan avulla - Larin ja Eliaksen tarina tukee homoja ympäri maailmaa
Salatut elämät kesätauolta, alkuaikojen homohahmo taas mukana

4 kommenttia

Samaa ovat tehneet maailmalla saksalaisen Verbotene Liebe -sarjan hahmot, etenkin Christian ja Oliver, Chrolli-parina

https://www.youtube.com/results?search_query=chrolli

Tuossakin on kyse homo-miehen kimurantista suhteesta biseksuaalin kanssa, kuten Salkkareissakin ja näissä muissakin.

Britannian suosituimmassa sarjassa, meilläkin ajoittain näytetyssä EastEndersissä ollut Syedin ja Christianin suhde on myöskin varmasti ollut henkireikänä monille kielletyn rakkauden maitten ihmisille

https://www.youtube.com/watch?v=0gVG3WKh2Vk

https://www.youtube.com/results?search_query=Christian+Syed

Sekä Emmerdalen Aaron ja Jackson
https://www.youtube.com/results?search_query=Aaron+%26+Jackson

Kommenttia muokattu: 05.08.2014 klo 22:06
human kirjoiitti: "Tuossakin on kyse homo-miehen kimurantista suhteesta biseksuaalin kanssa, kuten Salkkareissakin ja näissä muissakin."

Salkkareissa ei kylläkään biseksuaalia hahmoa tässä kuviossa ole mukana, eikä biseksuaaleja muutenkaan sarjan historiassa ole oikein esiintynyt.