München vyöryy voimalla ystävyyskaupunkinsa pride-paraatiin

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
Kiovalainen maisema

Kiovassa vietetään pride-viikkoa 20.- 27. toukokuuta. Kiova ja München ovat olleet ystävyyskaupunkeja vuodesta 1998 alkaen. Münchenistä lähtee ainakin 20 hengen valtuuskunta Kiovan Prideen. Joukon johdossa on kaupunginjohtaja Hep Moatzeder, ja mukana on kaksi kaupunginvaltuuston jäsentä.

Mukaan lähtee myös kansalaisjärjestöjen edustajia ja yksityishenkilöitä. Ainakin Münchenin pride-järjestö, lesbojen kevättapahtuma, nahkamiesten "leijonaklubi" MLC ja homokeskus Sub lähettävät edustajansa. Lisäksi on lähdössä mm. taiteilija Naomi Lawrence, ainakin yksi musiikkibändi, lehdistöä ja Baijerin yleisradio sekä homolehti Leo. Kiovan Pride nousee siten erityisuutiseksi Münchenissä.

Jo viime kesänä Kiovassa oli müncheniläisten virallinen ryhmä, mutta pride-paraati keskeytettiin alkumetreille, sillä kadunvarsilla oli runsaasti väkivaltaisia vastamielenosoittajia. Kaksi priden osanottajaa hakattiin.Nyt turvallisuutta on parannettu, ja valmisteluissa on ollut mukana Amnesty International. Amnestylla on pride-paraatissa oma ryhmä, ja sinne on jo tullut osanottoilmoituksia monista maista.

Ukrainan parlamentissa on viime vuonna ollut ensimmäisessä käsittelyssä samanlainen homopropagandakieltolaki, jollainen on myös Venäjän duuman käsittelyssä. Ukrainassa parlamentti äänesti lakiesitystä vastaan. Tunnelma on kiristynyt HLBTI-ihmisiä vastaan ja joitakin on pahoinpidelty viime aikoina.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kiovan Priden aikana yritetään parantaa mielikuvaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. On erilaisia esitelmiä, keskusteluita, elokuvia, bileitä, näyttelyitä ja lehdistökonferenssi.

Kiovalaisia saapuu vastavierailulle heinäkuussa Münchenin Prideen. Münchenin Pride on järjestetty vuosittain vuodesta 1980 alkaen.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!