BB-Sauli ei perusta avioliittoasioista

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 5

Perjantaina MTV3:llä Vappu Pimiän ja Jenni Pääskysaaren juontamassa Korkojen Kera -ohjelmassa vieraillut Sauli Koskinen kertoi, ettei ole juurikaan paneutunut Suomessa keskustelun alla olevaan tasa-arvoiseen avioliittoon.

Koskinen on Suomessa noin kuukauden verran. Myös hänen miesystävänsä Adam Lambert nähdään Suomessa, sillä tämä konsertoi Helsingissä Hartwall Areenalla 22. maaliskuuta.

Korkojen Kera -ohjelmassa puhuttiin myös lyhyesti eduskunnan lakivaliokunnan hylkäämästä avioliitto-lakialoitteesta ja yleisemminkin tasa-arvoisesta avioliitosta. Koskinen ei ollut kuitenkaan suuresti kiinnostunut avioliittoasiasta. Hän ei nähnyt myöskään tarvetta virallistaa omaa parisuhdettaan.

Los Angelesissa asuva Koskinen Koskinen kertoi ohjelmassa, että muuttaminen uuteen kulttuuriin miehensä perässä oli aluksi totuttelua, mutta sittemmin asiat ovat alkaneet järjestyä ja tuttavapiiriä syntyä. Koskinen on myös ollut mallikuvauksissa, ja hän kertoo pitäneensä siitä.

Koskinen kertoo pitävänsä muutamaa blogia, ja hän aloittaa pian myös FOX-kanavalle tulevan oman TV-sarjansa kuvaukset, joka hänen omien sanojensa mukaan on lämminhenkinen. Haastatteluohjelmassa nähdään Los Angelesissa eläviä suomalaisia.

Sauli Koskinen tuli tunnetuksi Suomessa hänen voitettuaan vuonna 2007 Suomen Big Brotherin. Kansainvälistä tunnettuutta hän on saanut sen jälkeen, kun julkisuudessa on ollut esillä hänen joitakin vuosia sitten alkanut parisuhteensa American Idol -kilpailusta tunnetuksi tulleeseen laulaja-lauluntekijä Adam Lambertiin. Adam Lambert on ensimmäinen Billboard 200-listan kärkipaikan saavuttanut avoimesti homo artisti.

Koskinen kertoi auttavansa miesystäväänsä kappaleiden valinnassa, ja olevansa myös suorasukainen kertomaan sen, mikä hänen mielestään toimii ja mikä ei - vaikka kertookin kommentoivansa asioita maallikkona, eikä varsinaisesti ymmärrä musiikista mitään.

Pelkästään MTV3:n nettisivuilla nähtävissä olevassa lisävideossa Koskinen esitteli vaateparttaan ja keskeneräistä tatuointiaan.

MTV3: Sauli Koskinen Korkojen Kera -ohjelmassa
MTV3: Sauli Koskinen esitteli asukokonaisuutensa
Iltalehti: Sauli MTV3:lla: Emme mene naimisiin Adamin kanssa

5 kommenttia

Mielestäni aika tökeröä ohjelman juontajalta ruveta nyt suorassa lähetyksessä utelemaan kenenkään avioliittoaikeita. Se on niin henkilökohtainen asia, että en ymmärrä miksi asian pitäisi muille kuulua. Ja kun ottaa huomioon että Koskinen asuu amerikkalaisen miehensä kanssa Kaliforniassa, jossa homoliitot ei myöskään ole sallittu ja nekin "avioliitot" mitkä USA:ssa ylipäänsä on laillisia ei tuo pareile tasavertaisia oikeuksia heteroparien kanssa, niin en sinänsä ihmettele, jos henkilökohtaisella tasolla avioliitto ei tunnu kovin ajankohtaiselta. Yleisellä tasolla toki toivon, että Koskinen on tietoinen mitä Suomessakin tapetilla ollut sukupuolineutraali avioliitto tarkoittaisi homojen oikeuksille, mutta hänen kantansa siihen jäi haastattelussa ehkä hiukan hämäräksi.
  • 2 / 5
  • seurakuntapastori
  • 4.3.2013, 20.26
Joo ja yhtä typerää on, että sivuston toimitus alkaa täällä märehtimään asialla. Homoseksuaalisuus ei ole mikään ammatti tai virka, jonka mukaista sarkaa pitäisi hoitaa kahdeksasta neljään ja virka-ajan jälkeenkin, vaikka olisi kuinka julkisesti homo.