Star Wars: The Old Republic -peliin mahdollisuus homosuhteisiin

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2

BioWare-pelitalon tuottamaan Star Wars: The Old Republic -peliin on tulossa myös homosuhteet. Kyseisen pelitalon muissa peleissä on jo aiemminkin nähty samaa sukupuolta olevien hahmojen välisiä romansseja.

The Old Republic -peli on tietokoneella verkossa pelattava Tähtien sota -elokuviin perustuva monen käyttäjän roolipeli, jossa pelaaja luo itselleen pelaajahahmon, joka on vuorovaikutuksessa muiden pelaajien hahmojen kanssa. Syksyllä 2008 julkaistu The Old Republic -pelin on arveltu olevan maailman kallein peliprojekti. Se ei kuitenkaan saanut ensi-innostuksen jälkeen ilmaa siipiensä alle, eikä yleisö ollut innostunut maksamaan kuukausittaista käyttömaksua. Keväällä 2012 se muutettiinkin ilmaispelimalliseksi.

Peliä kehitetään jatkuvasti lisäämällä siihen erilaisia uusia ominaisuuksia. Yksi jo pitkään odotetuista uudistuksista on juuri mahdollisuus samaa sukupuolta edustavien pelaajahahmojen välisiin romansseihin. Pelin vastaava tuottaja Jeff Hickman on blogissa pahoittellut homosuhde-ominaisuuden viivästymistä ja kertonut pelitalon olevan hyvin myötämielinen samaa sukupuolta olevien suhteille. Muutosprojekti ilmaispeliksi ja monien uusien ominaisuuksien toteuttaminen vei paljon odotettua enemmän aikaa.

Tulevassa pelin Rise of The Hutt Cartel -lisäosassa pelaajat voivat asuttaa uuden planeetan nimeltään Makeb, jossa voi flirtata samaa sukupuolta olevien hahmojen kanssa. Homosuhde-ominaisuus on aluksi ajoitettu vain hahmoihin, jotka eivät ole pelaajien hallitsemia.

Myös muut pelitalot ovat alkaneet lisätä homo-ominaisuuksia roolipeleihinsä. Square Enix on ilmoittanut, että tulevaan Final Fantasy XIV: A Realm Reborn peliin aiotaan lisätä samaa sukupuolta olevien hahmojen väliset rakkaussuhteet ja avioliitot. Viihdeteollisuus on viimeisen parin vuosikymmenen aikana laajemminkin huomannut samaa sukupuolta olevien parisuhteiden olemassaolon. Ensin homosuhteet tulivat valtavirtaa edustaviin televisiosarjoihin sekä elokuviin ja myöhemmin myös sarjakuviin.


Viihdeilmiöitä käsittelevällä dome.fi -sivustolla tuleva mahdollisuus homosuhteisiin on esillä: "Kommenttina on todettava, että oli samaa sukupuolta edustavien välisistä suhteista sitten samaa, eri tai ei mitään mieltä, osoittaa BioWare kuitenkin rohkeutta käsitellessään vaikeaa aihetta peleissään. Keskustelu hankalista asioista on aina tärkeää ja keskusteluahan BioWaren linjaus on tähänkin asti herättänyt. Pisteet firmalle siitä."

Keväällä 2012 Biowaren omistava tietokone- ja konsolipelejä julkaiseva Electronic Arts eli EA sai homokielteiset tahot takajaloilleen. Yritys joutui massiivisen kirjekampanjoinnin kohteeksi peliensä LGBT-sisällön vuoksi, ja paljolti juuri The Old Republic -peliin suunnitellun homosuhde-päivityksen tähden. Kirjeissä uhattiin mm. boikotilla, mikäli pelitalo ei lakkaa suosimasta homosuhteita peleissään. Pelitalo ei taipunut painostukseen. Kirjekampanjan taustalla oli uskonnollis-konservatiivisia ns. perinteisiä perhearvoja kannattavia tahoja, kuten Florida Family Association, Focus on the Family ja The Family Research Council.

Vuonna 1982 perustettu Electronic Arts on maailman suurin pelitalo. Se on ostanut lukuisia pienempiä pelistudioita.

PinkNews: Gay relationships finally coming to Star Wars: The Old Republic computer game
Dome.fi: The Old Republic kehittyy – luvassa homosuhteita
Videopelijulkaisija homovastaisen kirjekampanjan kohteeksi

2 kommenttia

itse en pahemmin pelkästään netissä pelattavia roolipelejä pelaa mutta biowaren dragon age roolipelissä paras hahmo on biseksuaali zevran heh josta huumoria riittää, ja sen kaa voi vähän mennä telttaan katsomaan mitä salamurhattavaa siellä on :D