Seta tukee kuntavaaliehdokkaita

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Seta tukee yksittäisten kuntavaaliehdokkaiden hankkeita näkyä HLBTI-myönteisinä. Järjestö on julkaissut vision ”hyvästä kunnasta”. Epäselvää on, aikooko Seta olla yleispoliittisesti näkyvämpi kuin presidentinvaaleissa.

Järjestö tarjoaa kuntavaaliehdokkaille tapoja profiloitua seksuaalisen tasa-arvon kysymyksiä esille nostaviksi vaikuttajiksi. Seta sanoo kampanjoivanssa yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa syksyn kuntavaaleissa "yhdenvertaisen sateenkaarikunnan puolesta".

Ehdokkaat voivat profiloitua mm näyttämällä sen verkossa bannerein ja pinssein sekä ottamalla Setan viisi kohtaa sisältävän kuntavaikuttajan muistilistan käyttöönsä.

Setan jäsenjärjestöille tarjotaan rahallista tukea ja neuvontaa vaalikampanjoinnissa. Muun muassa Helsingissä ja Tampereella järjestetään vaalipaneelit.

Seta ei tiedotteessaan kerro, aikooko se puoluetasolla ottaa kantaa esimerkiksi eri puolueiden HLBT-myönteisyyteen. Presidentinvaaleissa Seta piti varsin matalaa profiilia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

-Setan visiona on sateenkaarikunta, jossa kuntalaisten moninaisuus otetaan huomioon ja nähdään kunnan voimavarana. Sellaisessa kunnassa kaikkien on hyvä elää, sanoo Setan puheenjohtaja Outi Hannula.

Seta valmistelee parhaillaan myös selvitystä, miten 15 suurimman kunnan kouluissa otetaan huomioon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Selvitystyötä tekevät Setan nuorisotoimikunnan jäsenet. Kyselyn tulokset julkaistaan lokakuun alussa.
Sateenkaarikunnan päiväkotiin on mukava tulla. Satukirjassa prinssi voi löytää myös prinssin. Neuvolan odotushuoneessa on sateenkaariperheiden esitteitä tarjolla ja ilmoituksia ilmoitustaululla.

Sateenkaarikunnan hoitokodissa työntekijät on koulutettu kohtaamaan vanhusten monimuotoisuus myös seksuaalisen suuntautumisen saralla. Enää ei tarvitse pelätä joutuvansa uudelleen kaappiin niin kuin nuoruudessa tai peittelemään suhdetta omaan rakkaaseen puolisoon.

Sateenkaarikunnan kouluissa ja nuorisotoimessa tunnetaan, mitä sukupuolen moninaisuus tarkoittaa. Seksuaalisesta suuntautumisesta jutellaan luontevasti muun keskustelun lomassa eikä homous ole mikään erityinen juttu. Bi-nuoren ei tarvitse enää muuttaa vapaamman ilmapiirin toivossa toiselle paikkakunnalle.

Setan kuntavaalisivut

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!