Moskovan Side by Side -kulttuuritapahtuma sai ortodoksihäiriköt liikkeelle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Pietarista alkanut Side by Side -HLBTI-kulttuurifestivaali järjestetiin vappua edeltävänä viikonloppuna Moskovassa. Tapahtuma vaati poikkeukselliset turvatoimet. Asiasta informoivat poliisi, Moskovan ihmisoikeusvaltuutettu ja syyttäjän virasto. Avajaisten aikana 26.4. 2012 noin 10 ortodoksista äärimiestä oli Cinema Club Fitiilin edustalla huutelemassa: "Pervertikot ulos Venäjältä". Poliisi oli pitämässä järjestystä. Avajaisjuhla kuitenkin pidettiin täydelle katsomolle .

Ruotsalainen elokuva Patrik 1,5 (2008) oli mukana esitettävien filmien joukossa.Ohjaaja Ella Lemhagen vastaili elokuvan jälkeen yleisön kysymyksiin. Hän arveli, että ihmisillä on suuri tarve puhua HLBTI-oikeuksista, kun yhteiskunnassa homofobia lisääntyy. Oli absurdia, että ihmiset, jotka sanovat edustavansa ortodoksista kirkkoa, seisovat ulkouolella veisaamassa hymnejä ja heiluttamassa ristejään. Se on erityisen epämiellyttävää, kun muistetaan, että äskettäin neljä homomiestä on tapettu Moskovan kaduilla.

Side by Siden ohjelmassa oli mm. keskutelutilaisuuksia HLBTI-asioihin kohdistuvasta sensuurista, sateenkaariperheiden asioista ja muiden eurooppalaisten maiden kehityksestä.

Fesstivaali sai tukea Englannin, Tsekin, Tanskan, Hollannin, Norjan, Ruotsin ja Sveitsin lähetystöiltä ja mm. Goethe-instituutilta ja vastaavanlaisilta Tsekin ja Ranskan instituuteilta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Youtube-videossa käsitellään kulttuurifestivaalin neljän vuoden taivalta.


1 kommenttia

  • 1 / 1
  • ERKKI - VAASA
  • 6.5.2012, 1.49
Pääsiäisyön messussa ortodoksipapit hokevat viisua "Se on viisautta, olkaamme vakaat, rauha olkoon teille kaikille". Eipä vain sitä viisautta ja Jeesuksen korostamaa lähimmäisenrakkautta kiihkiksien taholta löydy kun tositilanne tulee eteen!

On muistettava että jo keisarivallan aikaan Venäjän ortodoksikirkko tuki esteettä tsaarinvaltaa ja yhteiskunnan taantumuksellisia voimia ja oli taustalla vaikuttamassa muunmuassa juutalaisia vastaan suunnattuihin pogromeihin.

Tuntuu siltä että tuo neuvostovallan aikaan alistetussa asemassa ollut lafka on valtaan päätyään taas osa samaa erilaisia vähemmistöjä syrjivää koneistoa kuin aikaisemminkin. Ei siis mitään uutta auringon alla, ei etenkään Venäjällä.