Kalifornia: 18 miestä pidätettiin vessaseksin vuoksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5

Los Angelesissa Manhattan Beachin poliisi on pidättänyt 18 miestä epäiltynä seksistä julkisessa vessassa. Miesten iät vaihtelevat 21-59 vuoteen. Toiletti oli lähellä merenranta-aluetta. Poliisin mukaan miehet uudelleen ja uudelleen palasivat vessaan ja maleksivat siellä pitkiä aikoja. Rantavahdit olivat panneet merkille tämän ongelman. Vessan seiniin poli porattu gloryholeja ja seinillä oli seksuaalisia töherryksiä. Kaikki pidätettiin yhden päivän aikana.

Poliisi kertoo, miten asiaan panostettiin. Netistä etsittiin kohtaamispaikkoja. Tätä vessaa netissä kehuttiin. Sitten vessaa pidettiin silmällä ja kerättiin todisteita. Nyt pidätetyt ovat jälleen vapaalla jalalla. Heitä syytetään sopimattomasta käyttäytymisestä julkisessa tilassa. Yksi syytteistä on kurkistusreiästä tirkistely, mikä on kiellettyä. Enimmillään voi tulla vankeutta yksi vuosi.

Monille kuitenkin pahin rangaistus on tietojen julkaiseminen netissä. Poliisi julkaisi kuvat ja nimet ja nyt kaikki tiedot on monilla nettisvuilla.

Poliisiratsiat toileteissa eivät ole mikään uusi asia USAssa. Huhtikuun 7. päivänä 1998 George Michael jäi siviilipoliisien haaviin ja joutui 80 tunniksi yleishyödylliseen yhteiskuntapalveluun ja lisäksi hän maksoi 810 dollarin sakot. Tuli myös pakollinen psykologinen neuvonta (!).

Vuonna 2007 senaattori Larry Craig jäi kiinni samasta harrastuksesta Minneapolisin lentoasemalla. Vuonna 2009 tämä homofobinen poliitikko vetäytyi poliitikasta

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kuvat ja nimet
Videohaastattelu

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • Homo mutta ei horo
  • 6.4.2012, 12.22
Ihan oikein että vessojen kikkelinheiluttelijat pannaan kuriin. Vessojen käyttäminen seksipaikkoina on törkeää toimintaa heitä kohtaan jotka käyttävät vessoja oikeaan tarkoitukseensa. Häpearangaistus on erittäin hyvä idea ja psykologillakäynti voisi auttaa ongelmissa.
Itse varon ottamasta jyrkää kantaa tällaiseen häpeärangaistukseen. Voihan olla, että vessaseksiä hakevat enemmän esim. meksikolaissyntyiset miehet, joiden ei ole erityisen helppo hakeutua muihin kohtaamispaikkoihin. Jo kauan on puhuttu, että ulkopaikoissa käy paljon perheellisiä ns. ukkomiehiä. Tässä aiheutetaan ehkä kohtuuttomasti inhimillisiä tragedioita. Vessassa viipyily on kuitenkin aika mitätön rikoksena.