USA: Ensimmäinen täysaikainen seniorikeskus HLBT-ihmisille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti

New Yorkissa avattiin maan ensimmäinen sateenkaarisenioreita (HLBT) täysaikaisesti palveleva keskus, SAGE Center.

Korkealentoisten puheiden saattelemana Manhattanilla avattiin seniorikeskus, joka tarjoaa monipuolisia palveluita sateenkaarisenioreille. Aterioita edullisesti, kattavia sosiaalipalveluita, kunto-ohjelmia, tietokoneen käytön opastusta ja erilaisia sosiaalisia tapahtumia. Sateenkaariväestö, joka on saanut yhteiskunnan palveluita muita vähemmän, saa nyt seniorikeskuksessa juuri heille suunnattuja palveluita.

Jo hyvin pitkään odotetun seniorikeskuksen avajaisissa todettiin, ettei keskuksen aikaansaaminen olisi ollut mahdollista ilman eri tahoilta saatua mittavaa taloudellista tukea.

Innostuneiden juhlapuheiden lisäksi jotkut senioreista olivat sitä mieltä, että SAGE Center on vain yksi uusi tapa "vanhusten varastoimiseksi".

**********

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhdysvalloissa ja muuallakin on ollut muutamia aikeita perustaa sateenkaarisenioreille palvelutaloja ja muita vastaavia keskuksia. Vain harvasta onnistuneesta toteutuksesta on tietoa. Esimerkkejä liian optimistisista epäonnistuneista suunnitelmista on olemassa. Yhdysvalloissa on muutama väärinkäyttötapaus, joissa hyväuskoisilta homovanhuksilta kerättiin rahat seniorikeskuksen rakentamiseen. Sen jälkeen yrittäjä teki konkurssin. Vanhukset menettivät kaikki rahansa.

EDGE: USA:n ensimmäinen täysaikainen seniorikeskus LHBT-ihmisille

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!