Nyt nuoren itsemurha Tennesseessä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4


14-vuotias koululainen on tehnyt itsemurhan kotonaan Carthagen pikkukaupungissa lähellä Nashvilleä. Ruumis löytyi perjantaina iltapäivällä. Myöhemmin roskatynnyristä löytyi paperilappunen: Äiti, auta minua.

Perhe uskoo, että koulukiusaamien oli syynä itsemurhaan. Poika oli homo ja hän joutui koulussa henkiseen ja fyysiseen painostukseen. Isoisä Paul Harris kertoi, että poika oli hyväsydäminen ihminen. Hän pakeni surkeata tilannettaan kuolemaan. Äidille paljastui vasta pojan kuoleman jälkeen, että häntä koulussa jatkuvasti kiusattiin. Kotona poika näytti aika hyvinvoivalta. Vanhemmat moittivat koulun johtoa.

*****

Tennessee on äärimmäisen konservatiivista seutua. Osavaltion parlamentissa on parhaillaan lakiehdotus, jolla lievennettäisiin koulukiusaamislakia. Lakiin halutaan lievennystä niin, että homoihin ja lesboihin kohdistuva kiusaaminen olisi sallittua, kun se perustuu uskonnolliseen vakaumukseen. Osavaltiossa on myös hanke, jossa 'homo'-sanan sanominen olisi kiellettyä kouluopetuksessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • 23.1.2012, 20.09
Kun eilisen presidenttiäänistyksen eka kierroksen jälkeen elää erääs maailman rakkaudellisimmas maas siis Suomes on vaikee käsittää esimerkiks jotakin Usan takapajuloita hirvittävine tragedioine. Siis miks varten tommonen itsari? Ei olis enä mahollist täs modernis lämpöläs Suomes. Sori et o juttiloit jos puhuta lännen kielt amerikanskaa. Oon tosi sori et on tommost pykälöintii. Jenkkimulkerot jos viittis pysyy kaukan edistyksen tielt. Kaik ei kait voi muutta Suomenkaa. Mut me tsempata teit. Muuttaka Tennessee! Camoon ei enä itsareit pliis. Siis pikkuse revolution! Remember Finland!