Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä tukee homojen välisiä avioliittoja

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Kaikki Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmän kansanedustajat tukevat ”Equal love”-kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada voimaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisiin avioliittoihin myönteisesti suhtautuva lainsäädäntö Euroopan valtioissa. Kampanjan koordinaattori Peter Tatchell toivoo, että myös muissa instituutioissa työskentelevät sosialistien ja demokraattien ryhmän jäsenet vastustavat seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää avioliitossa la puolustavat homoseksuaalien parien oikeutta virallistaa suhteensa

Sosialistien ja demokraattien ryhmän edustajien johtaja Glenis Willmott kertoi olevansa hyvin ylpeä siitä, että kaikki ryhmän edustajat ovat yhtenä miehenä tukeneet kampanjaa.

Viitaten Englannissa tulevaisuudessa valtaa pitävän Työväenpuolueen mahdollisesti voimaan saattamaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin Willmott kertoi, että puolue edisti edellisellä vaalikaudella homoseksuaalisia pareja koskevaa parisuhdelakia ja että tulevaisuudessa Englannissa vallassa oleva hallitus jatkaa lainsäädännön muuttamista samaan suuntaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Euroopan parlamentti vastaanotti äskettäin yli 250000 allekirjoitusta, joissa Euroopan unionia vaaditaan harjoittamaan voimakasta painostusta Venäjää kohtaan, jotta se luopuisi suunnitelmistaan kieltää väitetty ”homoseksuaalisuuden propagoiminen”.

Universo Gay (Epanja)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!