Norjan attentaatin tekijän homoteoriat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4

Norjan attentaattien tekijän Breivikin manifesti on "2083. A European Declaration of Indepence", ja siinä on 1516 sivua. Manifestissa kerrotaan, miten islamin voitto Euroopassa johtaisi vähemmistöjen kuolemaan. Tällainen vähemmistö olisi esim. homot. Norjan islamilaisneuvoston henkinen johtaja on jo tällaisesta puhunut. Homot kuuluvat osittain ns. kulttuurimarxisteihin ja he toimivat vähemmistöjen ja ympäristön puolesta, sotaa vastaan. Breivik on seurannut asioita tarkkaan. Hän mainitsee, että antifasistit ovat jo mukana Tukholman Pridessä. Siellä oli myös Mona Sahlin, entinen sosdemien puheenjohtaja.

Breivik kirjoittaa monen kappaleen verran perinteisen 50-luvun avioliiiton puolesta. Perinteinen avioliittokäsitys on kuitenkin haurastunut, ja homoseksuaalit ovat nousseet kiinnostuksen kohteiksi. Homot ja lesbot eivät halua vanhanmallista avioliittoa, vaan sellaisen pehmoversion, joka nykyään on olemassa. On oltava helppo tie eroon. Breivik kirjoittaa myös tiukempien aborttisäännösten puolesta ja vaatii lopettamaan naisten suosimisen. Kouluihin tarvitaan konservatiivinen seksuaaliopetus. Protestanttisten kirkkojen liberaalisuus ei sovi Breivikille. Esimerkkeinä ovat homoavioliitot ja homojen vihkiminen papeiksi. Protestanttisuuden sijalle on saatava katolisuus.

Paikoitellen Breivik on homoystävällinen. Hän kuvaa itseään antirasistisena, antifasistisena ja anti-natsina. Hän kritisoi myös sitä, että hänen "liikettään" pidetään homovastaisena. Kulttuurimarxistit haluavat leimata hänet rasistiksi, fasistiksi ja homovihaajaksi. Totuus on, että hän tuntee monia homoja henkilökohtaisesti, eikä hänellä ole mitään ennakkoluuloja heitä kohtaan. Se ei hänelle kuulu, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.

Yhtä asiaa hän kritisoi: Se on Gay Media Hysteria. Sellainen on ollut läntisessä Euroopassa jo kaksikymmentä vuotta. On ryhmiä, jotka ilmoittatuvat uhreiksi ja haluavat politiikalta ja medialta positiivista syrjintää. Se kuitenkin johtaa heterojen syrjintään. Tämä tiettyjen ryhmien ihannointi on mennyt liian pitklle. Mutta Breivik antaa tunnustusta: kulttuurimarxilaiset osaavat rakentaa yhteisiä tavoitteita oikeuksiensa puolesta.

Breivik suosittelee autoksi Hyundaita. Se on hyvin homo mutta samalla äärimmäisen vahva. Sillä saa ympäristöön tehokkaan signaalin. Pitkän aikavälin strategiana on tämä: täytyy näyttää homolta, jotta ei epäiltäisi mistään. Kun itse ilmaisee epävarmuutensa omasta heteroudestaan, muut miettivät, onko se homo ja hänelle ei tehdä mitään tungettelevia kysymyksiä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Breivik on tutkinut hollantilaisen vapauspuolueen johtajan Wildersin ja monen muunkin islamofobin näkemyksiä. Hän siteeraa paljon Hendryk M. Broderia. Hän sanoo, että Eurooppa menetetään muslimeille. ("Europe's Decline - Hurrah! We Capitulate!"). Tätä kehitystä vastaan on taisteltava attentaatein. Kohteina ovat ensin Ranska, Englanti ja Saksa. Pääkohteisiin kuuluvat puolueiden päämajat ja puoluekokoukset, erityisesti vasemmiston eli kulttuurimarxistien tapahtumat. Sen jälkeen kohteina ovat journalistien suuret kokoontumiset. Sen jälkeen EU:n rakennelmat.

Tietyt ihmisryhmät ovat kohteina: poliitikot, päätoimittajat, talouspomot. Sitten seuraavat feministit, homo- ja vammaisaktivistit, eläin- ja luonnonsuojelijat. Muslimit ja heidän laitoksensa eivät ole ensisijaisia attentaattien kohteita.

Jos attentaatti ei onnistu ja ei pysty pakenemaan, on viimeinen mahdollisuus: kuoleminen kunniakkaasti taistelussa.


Tämä on lyhennelmä queer.de:n artikkelista. Tässä tiivistä tekstiä on edelleen tiivistetty.
(nb/queer.de)

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • decoctor Sokal
  • 24.7.2011, 17.45
Irrationaaleja uskomuksia ajavilta yksilöiltä ja yhteisöiltä ei ehkä voikaan odottaa johdonmukaisuutta ja loogisuutta. Norjalaisterroristi siteeraa opuksessaan myös täkäläistä Ilkka Halla-ahoa (peruSS).

Suomessa ei ole riittävästi tiedostettu, miten vaarallinen cocktail on syrjintäaatteiden, erilaisen esoteriikan ja poliittisen ääriajattelun yhdistelmä... Johanna Maula vaati tänään Hesarissa viranomaisten havahtumista äärioikeiston aktivoitumiseen. Hän mainitsi - aivan asiaankuuluvasti - : "Täysin tunteettomalta ja vastuuttomalta tuntuu, muutenkin varsin äärimmäisiä mielipiteitä kannattavan, sisäministerimme [Päivi Räsäsen] linja, ettei aselakeja edelleenkään tarvitse Suomessa kiristää". Ja että "Meillähän on myös nyt eduskunnassakin voimia, jotka näkevät....suhtautuvat torjuvasti kaikenlaiseen monimuotoisuuteen, kuten seksuaalisiin vähemmistöihin" (Maula 24.7.2011).

Keski-Euroopassa on ollut jo pidempään ongelmia oikeistoradikalismin, populismin ja esoteriikan alakulttuureista ja sekoittumisesta:

http://www.hamburg.de/contentblob/102176/data/brennpunkt-esoterik.pdf
Tämän hetkisten tietojen pohjalta teen sen johtopäätöksen, että Anders Behring Breivik on halunnut monella tavalla varmistaa itselleen ja ajatuksilleen maksimaalisen julkisuuden. Sitä osoittaa hänen pyyntönsä, että huominen vangitsemisoikeudenkäynti ja varsinainen rikosoikeudenkäynti käytäisiin julkisesti. Sama tarkoitus on ollut hänen internetissä julkaisemallaan kirjalla, joka on kaikkien luettavissa. Rikosoikeudenkäynnit pitäisi periaatteessa pitää julkisina, mutta nyt tuo julkisuus palvelee liikaa Breivikin tarkoitusperiä. Tuomarit ovat hankalan ratkaisun edessä.

Minulle syntyy kuva henkilöstä, joka on imuroinut sopivista paikoista tukea omille äärimmäisille ajatuksilleen ja toteuttanut ne nyt sitten konkreettisesti.

Varsin vähän tällaisille yksilöille on tehtävissä, jotka suunnittelevat ja toteuttavat tekonsa lähes yksin. Ei Suomen kouluampujia, Myyrmannin räjäyttäjää tai Sellon ampujaa ollut mahdollista tunnistaa millään profiloinnilla juuri mitenkään. Ei myöskään Anders Behring Breivikiä.