USA: Valitustuomioistuin vahvisti homojen asepalvelussyrjinnän laittomaksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Kalifornialainen valitustuomioistuin määräsi keskiviikkona USA:n hallituksen luopumaan homojen ja lesbojen asepalveluskiellon toimeenpanosta. Alempi oikeusistuin oli jo aiemmin todennut "Älä kysy, älä kerro" -toimintalinjan perustuslain vastaiseksi, mutta valitustuomioistuin oli lykännyt päätöksen voimaantuloa perehtyäkseen itse asiaan.

Presidentti Barack Obama lallekirjoitti viime vuonna lain, joka antoi homoille ja lesboille oikeuden palvella puolustusvoimissa suuntautumistaan saalaamatta. USA:n puolustusvoimat perustuvat värväykseen ja palkkaukseen. Yleistä asevelvollisuutta ei ole.

"Älä kysy, älä kerro" tuli toimintamalliksi Clintonin aikana vuonna 1993. Sen jälkeen noin 13 000 amerikkalaista on poistettu työsuhteestaan puolustusvoimissa, kun heidän suuntautumisensa oli tullut ilmi.

Homojen ja lesbojen asepalvelus ei ole ollut ongelma monissa länsimaissa enää pitkään. USA on mm Naton piirissä muodostanut vanhoine näkemyksineen poikkeuksen. Seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvia rajoituksia asepalveluskelpoisuudesta ei ole mm USA:n läheisissä liittolaismaissa, Kanadassa, Britanniassa ja Israelissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Uutinen The Star -lehdessä (Toronto)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!