Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen syntymäpäivän aatoksi Kaarinan kaupunki oli järjestänyt luentotilaisuuden Tuorlan oppilaitoksen - entisen kartanon – luentosaliin. Keväiseksi lauantaiksi kolmannelle kymmenelle noussut yleisöjoukko pääsi Tom of Finlandin elämän äärelle, luennoitsijoina Kaarinan kaupungin ei lainkaan ylisanoin maan parhaiksi voimiksi luonnehtimat tutkija Kati Mustola, dosentti Harri Kalha ja taidemuseoalan suomalaisiin suurvaikuttajiin kuuluva Berndt Arell, nykyisin Svenska Kulturfondenin johtaja. Kaarinan kulttuurisihteeri Mikko Nortela olisi mielellään nähnyt paikalla enemmän kaarinalaisia. Heitä oli kyllä muutama. Mutta toisaalta seminaariin oli lähdetty jo aamuviideltä Joensuusta.
– Pornoahan se on, kuittasi dosentti Harri Kalha ja upotti yhden ikävimmistä Tom of Finlandista kiinnostuneiden toimittajien ongelmanasetteluista. Toimittajiin palattiin vielä keskustelun lopuilla. – Piirrostekniikan käyttäminen ei ”depornouta” tuotetta, ja ennen hyvien valokuvien aikaa pornotuotteet, usein pieninä kortteina, olivat piirroksia. Porno ja taide eivät sulje toisiaan pois, kunhan taidetta ei nähdä vain jonain pyyteettömänä ilmiönä.
Kalha sanoi, ettei mitenkään halua ”patologisoida” Laaksosta. Pitkään hän piirsi itselleen. Kansainvälinen kuuluisuus oli sattuman tuotetta. Laaksonen on itse muistellut, että flaksi 50-luvun Helsingissä ei välttämättä aina ollut hyvä. – Kun oli nuokkunut Espan puistossa aamuviiteen eikä omat vaatimukset täyttänyttä seuraa ollut löytynyt, seuraavana iltana päättikin jäädä kotiin piirtämään.
Salaa luotettujen kesken levinneiden Laaksosen kuvien viesti vastaanottajille oli myös se, etteivät he ole yksin ja ”olemme iloisia ja terveitä”. – Kuvat olivat häpeän vastakohta.
Ei ole niinkään pitkää aikaa siitä, kun porno oli laitonta Suomessa. – Kalha sanoi muistavansa, kuinka "Anttilan katalogit kävivät pornosta".
-Laaksosen tekniikassa korostui tarkkuus suhteessa kuvattavaan tilanteeseen. – Mitä kovempi meno, sitä yksityiskohtaisempi ja herkempi piirrosjälki. – Mutta leijonaa hän ei oikein osannut piirtää, heitti Kalha viitaten kuvaan miehestä ja leijonasta. Kilpailutilanne värikuvien kanssa korosti myös kuvien teknisen laadun tarvetta.
Kalha totesi Tom of Finlandin tehneen suomalaisuudesta menestystarinan. Homoturismin lisäännyttyä tosin Suomen matkasta on jäänyt ehkä joillekin pettynyt olo, kun niitä pellavapäisiä tukkijätkiä ei noin vain ollut löytynytkään.
Tilaisuus oli saanut myös poleemista ennakkojulkisuutta. Kulttuurisihteeri Nortela kertoi YLE Turun keskustelupalstoilla hyökätyn hanketta vastaan. Turun viestimiä ei seminaarissa näkynyt, poikkeuksena Kaarina-lehti. Tapahtuma ei ollut mitenkään Turun kulttuurivuoden rahoituksen piirissä, vaan Kaarinan kaupungin hanke.
SUOJATTUA ELÄMÄÄ OPETTAJAPERHEESSÄ
Touko Laaksonen kasvoi Ristimäen koululla, opettajaperheen keskimmäisenä lapsena. Hänen äitinsä oli ollut koulun ainoa opettaja, mutta koulun laajetessa tarvittiin myös miesopettaja, joka sitten menikin johtajaopettajan kanssa avioon. Isä oli jäänyt laskeksi vaimonsa kuoltua lapsivuoteessa. Perhe käsitti kaksi lasta entisestä ja kolme uudesta avioliitosta. Opettajaperhe piti parempana pitää lapset mahdollisimman paljon kotona. Touko meni kuitenkin usein katsomaan etäältä läheisen kartanon Urho-renkiä. Oppikouluun Touko meni Turkuun.
OIKEA NIMI PYSYI JULKISUUDELTA SALASSA PITKÄÄN
Touko Laaksonen piti Tom of Finlandin henkilöllisyyden salassa. Kun hänelle vuonna 1990 myönnettiin Puupää-palkinto sarjakuvan tekijänä hän lähetti palkintoa hankemaan ystävänsä Vikin. Vasta tuolloin hänen sukulaisilleen valkeni, mitä Touko oli harrastanut. Helsingin homokentällä Tom of Finlandin henkilöllisyys oli yhtä lailla hämärän peitossa. – Kati Mustola kertoi, että niinkin myöhään kuin 1988 silloisen Seta-lehden toimittajat hyväksyivät kaupungin seniorihomoista tehdyissä haastatteluissa käsityksen, että kuvien takana on ”Tanskan poika”. Touko Laaksosta tavoitteleville paras mahdollisuus oli hankkiutua moottoripyöräkerho MSC:n tiloihin ja yrittää päästä juttusille.
SUKU EI TIENNYT TAI TORJUI AAVISTUKSET
Tuorlan auditoriossa oli vähän yllättäen läsnä myös yhteys Laaksosten sukuun. Yleisön joukosta esittäytyi Toukon Hely-sisaren poika. Hän luonnehti osuvasti, että Touko oli heille tuttu, ei Tom of Finland. Kati Mustola oli ehtinyt haastatella Toukon nuorinta sisarta Kaijaa. Tämä oli harmitellut, ettei ollut koskaan ottanut aihepiiriä Toukon kanssa puheeksi. – He asuivat pitemmän aikaa jaetussa osakkeessa, Kaija sekä Touko ja hänen elämäntoverinsa. – Kaija oli joskus postissa nähnyt amerikkalaisen ruumiinkulttuurilehden, mutta oli sitten vain laittanut sen Toukon postin joukkoon. Kaijalla oli ikään kuin ”hiljaista tietoa” veljestään, mutta toimintamalli oli Kati Mustolan luonnehtimana se, että ”asiat vain olivat, mutta niistä ei puhuttu”. Kati Mustola luonnehti Kaijan asennetta toisaalta hieman vähätteleväksi (”Ei se nyt niin hyvä ollut”), mutta toisaalta osasi arvostaa Toukon tekniikkaa. Kaija itse oli Ateneumin käynyt ja häneltä on mm kuva Toukosta vuodelta 1946.
HUOLI TÖIDEN SÄILYMISESTÄ
Opettajaperheen ”siveät sisarukset” aiheuttivat Touko Laaksoselle huolta. Hän pelkäsi sisarusten tuhoavan hänen elämäntyönsä ja tätäkin varten alkoi siirtää tuotantoaan USA:han. Siellähän hän oli myös jo homoscenen merkkihenkilö 70-luvulta lähtien. - Kati Mustola huomautti, että toisaalta Kaija eli avoliitossa, mikä sentään 50-luvun Suomessa oli aika tavatonta. Eli käsite siveistä sisaruksista ei ole aivan kattava.
Touko Laaksonen teki elämäntyönsä mainosalalla, mutta jäi jo 70-luvulla vapaaksi taiteilijaksi. – Yksi suuria väärinkäsityksiä on, että hän olisi ollut ammattipiirtäjä, totesi Kati Mustola. Edetessään mainosalalla Touko Laaksonen nousi myös pian hallinnolliseen vastuuseen. Hän oli aloittanut mainosalan kirjekurssilla, joka oli kuitenkin ollut hänelle pettymys. Sotavuosien jälkeen hän opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja esiintyi sittemmin leipätyönsä ohella tanssiyhtyeen pianistina. Akatemiassa opiskellessaan hän oli säveltänyt pianokonserton, joka oli omistettu tuntemattomaksi jääneelle perheelliselle miehelle.
Touko Laaksonen kuului Kati Mustolan luonnehditaan mukaan ikäpolveen, joka oli omaksunut ympäristön kielteiset asenteet ”jo ennen kuin itse tajusivat mitä olivat”. Asenne ei muuttunut sitten myöhemminkään.
