Terassit auenneet
Helsingin keskusta on vielä kolea. Meri viilentää ilmaa. Lämpimin paikka Suomessa tähän aikaan vuodesta on eteläinen Häme. Helsingin etuna on kuitenkin se, että Hesassa on enemmän aurinkoisia päiviä kuin sisämaassa, ja auringossa tarkenee. Homoterassit on siivottu, ja kaikki alkaa olla valmista. Kuvassa DTM ja Hugo's Room Isoroballa. Siistiä.
Postmoderni tekotaide
Helmikuun lopulla perussuomalaiset julkaisivat taidemanifestinsa, jonka mukaan valtion ei pidä tukea postmedernia tekotaidetta. Eilen radiohaastattelussa Erkki Pirtola ja muut ihmettelivät, että Perussuomalaiset eivät ota mitään kantaa moderniin taiteeseen - se on hypätty yli, ja menty suoraan postmodernismin kimppuun.
Selitystä voi etsiä uusimmman Kamppi-Eira -lehden taidejutusta. Siinä sivun verran opastetaan modernismiin ja postmodernismiin. Modernille taiteelle on ollut tyypillistä, että se on pysynyt sisällä, gallerioissa ja museoissa. Esim. abstrakti neliskanttisista palasista koottu viulun kuva ei häiritse, kun se pidetään neljän seinän sisällä. Ongelma on postmoderni tekotaide, joka tuodaan ulos kaikkien ihmeteltäväksi. Mikähän sekin pylväs on siinä Hugo's Roomin edessä: pitkulainen pyöristetty korkea kivipatsas, joka vain häiritsee jalankulkualueen autoliikennettä. Pornograafinen reikä keskellä.
Postmoderniin tekotaiteeseen voi törmätä missä vain. Lähellä Siljan terminaalia tekotaiteilija on ruvennut maalaamaan kadun varren aidan nuppeja eri värisiksi. Nuppi kuukaudessa saa uuden värikuvion. Varmaan EU:n tuella. Korruptoitunut taidemaailman sisäpiiri ei kerro taiteilija nimeä. Katso kuva. Takana Siljan Tukhoman-laiva.
Yhtä erikoista tekotaidetta ovat aidan pystytolppien suojaksi virkatut lämmittimet. Niitä on mm. Rakennustaiteen museon vierellä. Virkatut "sukanvarret" on kyllä tasaisesti virkattuja, että kiitos siitä. Lämmintä kevättä aidalle! Katso kuva.
"Fredrik Jamesonin (1991) mukaan postmodernistisessa tilassa yksilöllisyys on kadonnut, tilalle ovat tulleet vaihdettavat koodit. Taideteokset ovat vailla syvyyttä. Ne ovat aistein havaittavaa pintaa, merkki, joka ei välitä kiinteitä merkityksiä. Merkki ei enää viittaa teoksen takana olevaan todellsiuuteen vaan korostetusti omaan itseensä". (Reijo Mälkiä Kamppi-Eira-lehdessä).
