Lentotukialuksen johto vaihdettu toistaiseksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 2

4.1.2011 USS Enterprisen kapteeni Owen Honors pidätetty virantoimituksesta

Kapteeni Owen Honors on siirretty syrjään tutkimusten ajaksi. Ei pidetä todennäköisenä, että hän jatkaisi USS Enterprisen johdossa. Homojen lobbausryhmät kiittelivät nopeaa päätöstä. Heidän mukaansa tuntuu uskomattomalta,wettä 49-vuotias käyttäytyy kuin 19-vuotias. Asevoimissa ei ole sijaa sellaiselle käyttäytymiselle. Ne puheet, joita videosta kuultiin, olisivat olleet tyhmiä jo 30-40 vuotta sitten.

USS Enterprise on rakennettu vuonna 1961. Honors tuli sen johtoon toukokuun 6. päivänä 2010.

3.1.2011 Lentotukialuksella outoja videoita

Lentotukialuksella on tehty tusinan verran videoita, joissa on halventavia nimittelyjä homoista, masturbaation jäljittelyä ja yhteissuihkuja. Amerikkalainen julkisuus on nyt saanut käsiteltäväkseen tällaisia skandaalivideoita. Sunnuntaina laivasto ilmoitti, että tapahtumat tutkitaan. Filmit ovat olleet yksiselitteisesti sopimattomia. Videoita on vuosilta 2006 ja 2007 ja niiden tähtenä on entinen taistelulentäjä, jonka komennossa tällä hetkellä on atomivoimalla käyvä USS Enterprise. Filmeistä kertoi lauantaina The Virginian-Pilot -lehti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Videot ovat olleet näkyvissä lentotukialuksen sisäisessä tv-verkossa. Lehden internet-sivulla oli joitakin katkelmia. Niissä kapteeni Owen Honors, silloin executive officer, XO, the commanding officer's deputy, esittelee masturbaatioliikkeitä ja käyttää homoista haukkumasanoja.

Filmeissä ollaan joukkosuihkussa, mies naisten vaatteissa ja anaalitutkimuksessa. Laivastosta tiedottaja sanoo, että videot ovat sopimattomia. Korkeiden esimiesten tulee aina näyttää hyvää esimerkkiä. Uutisen julkaisseelle lehdelle on laivastosta kerrottu, että videoiden esittämien on lopetettu jo kauan sitten.

Googlaamalla löytyy paljon tätä uutta skandaalia koskevaa materiaalia. Tässä yksi

http://hamptonroads.com/2010/12/raunchy-videos-starring-enterprise-skipper-come-light

video

http://www.youtube.com/watch?v=srbLyuMgDe8

2 kommenttia

Vilkaisin hiukan yhtä videota. Siitä ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että sota-aluksilla on äärimmäisen tylsää. Siellä on aikaa myös idioottimaisuuksiin, kuten nyt tämä tapaus osoittaa.