Selvitys kertoo: Virossa suhtautuminen homoliittoihin vanhoillista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006


Viron ihmisoikeuksien keskus julkaisi vapun aikaan selvityksen Viron ihmisoikeustilanteesta. Asenteista homoliittoja kohtaan on tehty useita selvityksiä. Prosenttiluvut vaihtelevat, mutta linja on selvä: Virossa homoliittoihin suhtaudutaan varsin kielteisesti. Lievää pehmenemistä on kuitenkin asenteissa prodenttilukujen mukaan havaittavissa.

Sosiaaliministeriö tutki vuonna 2000 avoliitossa elävien määrää. Silloin avoliittolaisia löydettiin 61 000 eli 21,5% kaikista yhdessä elävistä pareista. Samaa sukupuolta olevia pareja oli kymmenen. HLBTI-järjestöt puhuvat noin 300-400 homo- ja lesboparista. Kaikkia avopareja haittaa samanlainen epävarmuus. Heiltä puuttuvat oikeudet ja velvollisuudet. Heteropareilla on aina mahdollisuus solmia avioliitto, mutta sitä mahdollisuutta ei homopareilla ole. Selvityksessä tätä pidetään syrjimisenä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Tähän saakka epätasa-arvoista kohtelua on perusteltu "perinteisen avioliiton" tai "perheen" suojelemisella, mutta tällaiset käsitykset muuttuvat ajan myötä.

http://www.humanrights.ee/files/I%C3%95_aruanne_ET_k%C3%BCljendatud_1.pdf

Kommentti

Kummastuttaa Viron HLBTI-avoparien pieni määrä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomessa on avoliittojen määräksi arvioitu viidesosa kaikista perheistä. Vuonna 2007 Suomessa oli lapsettomia avopareja lähes 200 000 kappaletta, ja lapsia oli yli 100 000 avoparilla. Kaikista perheistä (vuonna 2007 1,4 miljoonaa) avopareja on reilu viidesosa. Määrät ovat prosentuaalisesti melko samantyyppisiä Suomessa ja Virossa.

Entä homo- ja lesboparien määrä? Lehdon ja Koveron keväällä ilmestyneessä kirjassa "Homoseksuaalisuus" arvioidaan homojen määräksi vain muutama prosentti (2% tai ehkä vähän enemmän) ja lebsbojen määrä on vielä pienempi. Tässä tarkoitetaan niitä, joilla on myös homoseksuaalinen identiteetti (eikä vain homokontakteja).

Avoliitossa elää yhden suomalaisen selvityksen mukaan n. 27% ja rekisteröidyssä parisuhteessa 7% ei-heteroseksuaaleista. Sen lisäksi 20% kertoo, että heillä on vakituinen suhde. Aikuisväestöä Suomessa on n. 4 miljoonaa. Jos homo- ja lesboväestöksi arvioidaan runsaat 2%, heitä olisi n. 100 000. Jos avoliitossa eläviä on 27%, meillä olisi yli 13 000 ei-heteroavoparia.

Virossa arvioidaan olevan muutama sata avoliitossa elävää HLBTI-paria. Todellisuudessa heitä pitäisi olla kymmenkertainen määrä. Mutta ahdistaako kielteinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ja estää ihmisiä elämästä yhdessä? Unkarissa rekisteröity parisuhde on ollut voimassa viime kesästä lähtien. Tähän mennessä on solmittu runsaat 90 rekisteröityä parisuhdetta. Yhteiskunnan torjuva ilmapiiri pakottaa HLBTI-ihmiset näkymättömiksi.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!