Muutama ajankohtainen uutinen USAsta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Rukousaamiaiselle Ugandan homovihaaja?

Ugandalaisen kansanedustajan David Bahatin kerrottiin osallistuvan kristilliselle rukousaamiaiselle Washingtonissa. Presidentti Obama pitää siellä puheen. Kansanedustaja Bahati on suunnitellut lakiesityksen, jonka mukaan homoille annettaisiin tietyissä tilanteissa kuolemanrangaistus. Kansainvälinen painostus on jo johtanut siihen, että lakia ollaan lieventämässä.

Ugandalainen sanomalehti Sunday Monitor kertoi, että Bahati matkustaa Washingtoniin ja osallistuu kansalliseen rukousaamiaiseen 4. helmikuuta. Se pidetään Hotelli Hiltonissa. Juhlapuheen pitää Obama. Tällaisia tapahtumia on ollut 1950-luvulta lähtien. Järjestäjänä ovat toimineet jotkut kongressiedustajat ja The Family –järjestö. Tilaisuudessa on vuosien mittaan nähty maineikkaita ihmisiä kuten Tony Blair ja Äiti Teresa. Maalliset järjestöt ovat kritisoineet tilaisuutta, koska se tavallaan rikkoo sitä periaatetta, että kirkko ja valtio ovat erillään. Tilaisuus on nähty evankelisen liikkeen yrityksenä vaikuttaa politiikkaan.

Tänä vuonna kristillisissä yhteisöissä on syntynyt kiistaa siitä, pitäisikö homoseksuaalisuudesta rangaista kuolemalla. Ugandassa useimmat kirkot kannattavat kuolemanrangaistusta. Ugandassa media puhuu ”Kill the Gays” –laista. Pastori Martin Ssempa on ollut organisoimassa miljoonan miehen marssia, jolla puolustetaan homojen kuolemanrangaistusta. Ugandalaisten mukaan läntiset maat, jotka suvaitsevat homoja, ovat harhaanjohdettuja. Ssempa on ollut yksi kovaäänisimmistä homojen vihaajista. Miljoonan miehen marssi järjestetään 17. helmikuuta.

Nyt kerrotaan, että homolain arkkitehti David Bahati ei osallistukaan rukousaamiaiselle 4. helmikuuta. Aamiaisen järjestäjät, konservatiivis-kristillinen järjestäjä puolustaa kuitenkin edelleen Bahatin kutsumista. He sanovat, että tärkeää on rakentaa siltoja eri kulttuurien välille ja kutsu ei ole mitkään tuki Ugandan homolaille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


McCainin perheessä mielipide-eroja


Ex-presidenttiehdokas, Obaman vastaehdokas, John McCain on lehdistötiedotteessa kertonut vastustavansa homoavioliittoja. Hänen puolisonsa ja tyttärensä ovat samaan aikaan aktiivisina kampanjassa, jossa halutaan avata avioliitto myös homoille ja lesboille..

USAn politiikassa senaattorien ja presidenttien aviovaimot ja tyttäret ovat yleensä vain kiiltokuvamaista apujoukkoa – näin erityisesti republikaanien piireissä. Mutta nyt John McCainin perheessä vaimo Cindy ja 25-vuotias tytär Meghan ottavat avoimesti kantaa maailman asioihin. He ovat menneet mukaan NOH8-kampanjaan, joka perustettiin sen jälkeen kun Kaliforniassa 14 kuukautta sitten kansanäänestyksellä homoilta ja lesboilta otettiin avioliitto-oikeus pois. NOHO8 tarkoittaa: No Hate (ei vihaa). Kampanjakuvassa Cindy on suu teipattuna ja poskessa teksti NOH8. Isänmaalliseen tapaan Cindylla on vasen käsi sydämellä.

John McCain on päättäväisesti sanonut, että avioliitto kuuluu vain miehen ja naisen välille. Vaikka vaalikamppailun aikana McCain oli aika liberaali republikaani, avioliittoaisassa hän kannatti homoavioliittokieltoa Kaliforniaan.


San Fransiscon pormestari tyytymätön Obaman saavutuksiin HLBTI-asioissa

Gavin Newsom, San Fransiscon pormestari on kritisoinut Obamaa siitä, että tämä ei ole täyttänyt lupauksinaan homo- ja lesboväestölle.

Gavin Newsomesta (42v) tuli amerikkalaisten homojen ja lesbojen sankari, kun hän avasi kotikaupungissaan avioliiton homoille ja lesboille 2005. Oikeus tosin lopetti homoavioliittojen solmimisen jo kuukauden päästä. Homoavioliitot noisivat kuitenkin julkisuuteen ja poliittiseen keskusteluun. Sen jälkeen avioliitto on avattu useammassakin osavaltiossa.

New York Times kirjoittaa, että Newsom on ollut katkera siitä, että Obama ei ole tehnyt juuri mitään homojen ja lesbojen oikeuksien hyväksi. Obama vain taktikoi. Yhteiskunnallinen järjstelmä, jossa on kahden kerroksen väkeä, säilyy. Ennen syrjittiin rodun perusteella, nyt seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Obamalta jotenkin tuntuu puuttuvan periaatteita, sanoo Newcom. Edes armeijaan homot ja lesbot eivät vieläkään kelpaa. Ainoa positiivinen asia on ollut, että Obama allekirjoitti lain viharikoksista.


Uusi senaattori on entinen nakumalli


Obama ja demokraatit kärsivät tappion, kun Ted Kennedyn paikalle senaattiin valittiin Massachusettsista republikaani Scott Brown. Demokraatit menettivät määräenemmistön senaatissa. Uusi 50-vuotias senaattori on aikaisemmin 22-vuotiaana esiintynyt vähissä vaatteissa Cosmopolitanissa. Hänet valitttiin Amerikan seksikkäimmäksi mieheksi. Sitä ennen hänet otettiin kiinni 12-vuotiaana myymälävarkaudesta. Hänen vaimonsa on uutisankkuri ja tytär American Idols –kandidaatti.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!