Ravintola dtm:ssä, Helsingissä 16. marraskuuta järjestetyssä Miss Drag Queen 2006 -kilpailussa voiton vei Cristal Snow, joka valittiin myös median suosikkitytöksi. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin NikoLa ja toiseksi perintöprinsessaksi Miss Jan, joka esiintyi isolle yleisölle ensi kertaa. Lisäksi Vetedalle myönnettiin kunniamaininta.
Tuomaristossa istuivat Laura Malmivaara, Oskari Katajisto, Susanna Penttilä, Kalle Kuvaja, Niina Kurkinen, Niina Herala, Annika Metsäketo ja 69EYES Jussi. Juontajina olivat Mega-Paula ja Riitta Väisänen, joiden panos tilaisuuden onnistumiseksi oli vähintäänkin merkittävä.
Itse mittelö alkoi hieman ilta yhdentoista jälkeen. Kilpailijoiden, tuomariston, juontajien ja lehdistön edustajien lisäksi muuta yleisöä oli paikalla runsaasti. Talo taisi olla täynnä. Ne, jotka eivät mahtuneet klubin puolelle, saattoivat seurata tapahtumien kulkua screeniltä myös yläkerran puolella.
Tuomaristo kertoi valinnan olleen haastavan, mutta kärjen erottuneen joukosta selvästi. Voittajan ratkettua Drag Queen 2005 - Johan - luopui kruunustaan, ja kruunun sai päähänsä Miss Drag Queen 2006, Cristal Snow. Kaikkiaan titteliä havitteli 13 kilpailijaa. Miss Drag Queen -kilpailu järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa.

NikoLa, Cristal Snow, Miss Jan, Veteda

Kaikki kilpailijat

Arvovaltainen tuomaristo ja juontajat
KILPAILIJAT
Miss Evangeline


Veteda - Kunniamaininta


Miss Claudia


Charon


Miss Amazing Race

Inga


Tanna T.


NikoLa - I perintöprinsessa


Jana Lana

Aurora Borealis


Tatjana


Cristal Snow - Miss Drag Queen 2006, Median suosikkityttö


Mega-Paula ja Riitta Väisänen - tilaisuuden juontajat

Lisää kuvia tietysti myös osoitteessa www.dtm.fi. Ja keskustella toki voit kisoista keskustelualueella.