ANSO piti kokoustaan Tukholmassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Association of Nordic LGBT Student Organizations, ANSO, piti kokoustaan Tukholmassa. Suomesta ANSOon kuuluvat Homoglobiini Turusta ja Telephy Helsingistä. ANSOn päämaja on nykyään Tanskassa. Euroopan unioni ja Pohjoismaiden neuvosto tukevat ANSOn työtä.

Tiistaina valittiin uusi johtokunta. Siitä voi erityisesti mainita sen, että Eestin Gaynuorten edustaja Madle Saluveer valittiin johtokunnan jäseneksi. Johtokunnassa on 12 nuorta aktivistia. Eestin gaynuoret on varsin uusi järjestö (perustettiin maaliskuussa 2008), joten johtokuntapaikka oli myös tunnustus vireästä työstä. Eestin Gaynuoret olivat näyttävästi mukana kesällä Kööpenhaminassa ihmisoikeuskonferenssissa.

ANSO järjestää seuraavaksi Liettuan Vilnassa seminaarin järjestöilleen 24.-29.11.2009.

Suomalaisia ei tänä vuonna valittu järjestön hallitukseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

*****

Telephy toimii Helsingin seudulla, TKY:llä. Jäseniä on n. 40. Homoglobiini on perustettu Turkuun vuonna 1990. Jäseniä on yli 50. Tapaamisia on kahdesti kuussa. Järjestö toimii samalla tavalla kuin muutkin opiskelijajärjestöt. Erityisesti satsataan mm. vappuun, uusien jäsnten iltoihin, jne. Ohjelmassa on ollut myös yhteisiä kotimaisia ja ulkomaisia matkoja. Ajoittain on myös luentoja, kuten makeup-trainingia ja BDSM-alkeita.

2 kommenttia

Ago Press on ollut ikävässä tilanteessa, kun hänen alastonkuvistaan edelleen keskustellaan iltapäivälehdissä. Keskiviikkona Delfi kertoi jälleen asiasta otsikolla: "Homokativistin ja nuoren poliitikon aktikuvat levisivät internettiin". Ago on Tarton reformipuolueen ehdokkaana kaupunginvaltuustoon. Kuvat ovat aiheuttaneet hämminkiä. Onko he tehty rahanansaitsemismielessä? Ago itse on sanonut, että kuvat ovat olleet yksityiskäyttöön ja ne on otettu jo ennen poliitikon uraa.

Ago Press tuli tunnetuksi, kun Öhtuleht kertoi hänen videostaan Youtubessa vajaa vuosi sitten. Videossa hän kertoi, millaista on tulla kaapista homona.