´Näytteillepanijat´

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 1

Venuksessa auringon puolella on ainakin 400 astetta lämmintä. Kuumaa on odotettavissa myös Berliinin erotiikkamessuilla messuhallissa vanhan radiotornin alla. Tapahtuman nimenä on "Venus". Siellä on viikonloppuna erotiikkamessut, jotka ovat pääosin heteromiehille, mutta on siellä homoillekin ohjelmaa. Pääsymaksu on 25 euroa, ja sillä pääsee katselemaan vähäpukeisiä tyttöjä. Muutama homopornotähti on lupautunut mukaan, mm. Cameron Jackson, Johan Volny ja Thomas Dyk. Pornoteollisuus on hyvä business. Nytkin on mukana 400 näytteillepanijaa 35 maasta. Viikonlopuksi odotetaan 25 000 kävijää. Lokakuun 24.-28. päivinä seuraavat pornofilmifestivaalit.

==========

Naisten lehti Emma on jälleen käynnistänyt PorNO-kampanjan. Pornografia on väkivaltaa, sanotaan lehden etusivulla. Kun homomiehenä lukee lehden porno-vastaisia juttuja, voi kyllä aistia, että yhteiskunnan pornoistuminen säteilee vahvasti naisten elämään. Yksi kirjoittaja mm. valittelee, että on hyvin vaikeaa löytää hyviä alushousuja. Kaupoissa on pikkuriikkisiä pöksyjä, sellaisia, joita aikaisemmin myytiin pornoliikkeissä. Nyt ne ovat normaalin alusvaatekaupan valikoimaa. Mitähän, jos Suomessa miesten osastolla myytäisiin pikkuruisia kalukukkaroita alushousuina. Naisten kengät ovat toinen esimerkki. Muodikkaimmat naisten korkeakorkoiset kengät ovat supermalleilla jalassa silloin, kun he lepäävät lattialla tai divaanilla. Jos niissä kengissä seisoisi tai kävelisi, se näyttäisi niin vaivalloiselta, ettei kukaan niitä ostaisi. Samanlaisia näkee myös pornokaupan ikkunassa, ja niillä korkeakorkoisilla on tarkoitus pelehtiä vuoteessa.
http://www.emma.de/

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Bareback synnytti ison riidan


Berliinin erotiikkamessujen aikana puhkesi iso pornoriita. Homoja varten oli tarjolla toista kertaa uusi palkinto: Gay David Award parhaasta homoseksielokuvasta. Sen piti olla eurooppalainen vastine GayVN Award -palkinnolle Kaliforniassa. Mutta nyt sanotaan, että oli liian paljon barebackia ja palkinto saatiin ("ostettiin") rahalla. Amerikkalaiset TitanMen ja kulttiohjaaja Chi Chi kieltäytyivät palkinnosta, koska oli liikaa barebackia, siis ilman kondomia.

Eurooppalainen XXX-Project -pornofirma syyttää, että XY-studioihin kuuluva Man’s Art sai palkintoja, koska oli järjestelyissä mukana. Tuli palkinnot: "Paras eurooppalainen studio" ja "Paras fetissifilmi". Ei ole tietoa,siitä, miten jury oli valittu. XXX-Project sai vain parhaan esiintyjän palkinnon, koska sponsasi tätä tilaisuutta. Sen sijaan Eurocremen supertähti Thomas Dyk sai lähteä kisoista ilman titteleitä, vaikka hän on ehdoton huippu (katso kuvaa).

Amerikkalaiset olivat raivoissaan, että kaikki palkinnot menivät bareback-elokuville. Ohjaaja Bruce Cam torjui oman palkintonsa ("elämäntyö-palkinto"), koska kilpailun järjestäjät ihannoivat barebackia. Hän itse on koko uransa ajan tehnyt vain turvaseksivideoita. Bareback on uhka esiintyjille ja koko gay-yhteisölle. Amerikkalaisessa kilpailussa bareback-filmit on suljettu ulos kilpailusta.

Euroopassakin bareback on alkanut herättää ristiriitoja. Kölnin CSD:ssä yritettiin saada pois ryhmä, joka tekee bareback-elokuvia.
http://www.queer.de/lust_liebe_sextrends_detail.php?article_id=7820