Tutkimus järjestäytymisen alkuvaiheista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Anssi Pirttijärvi on graduaan varten tutkinut homo- ja lesboliikkeen alkuvaiheita Suomessa. Hän kertoi tutkimuksestaan sosiaalidemokraattisen HLBTI-järjestön Pinkkiruusun keskustelutilaisuudessa 4. marraskuuta 2008. Mielenkiintoista kuultavaa oli esim. se, miten alkuvaiheessa eri poliittiset puolueet olivat edustettuina Setassa. Esim. siihen aikaan vahvasti toimineet taistolaiset eivät yrittäneet vallata Setaa. Periaatteessa taistolaisten keskuudessa hyljeksittiin homoja, koska Neuvostoliittokin piti homoutta vain länsimaisena paheena. Sinisalo oli varovaisempi: ei tiedetä homouden syytä - eihän Neuvostoliiton korkein neuvostokaan tiedä.

Anssi Pirttijärven esityksen voi kuunnella tästä (jälkinauhoitus):

Audio
Setan historiaa (osa 1). Anssi Pirttijärvi kertoi aluksi historiaa Setan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä vuoteen 1981 saakka.
Audio
Setan historiaa (osa 2). Anssi Pirttijärvi kertoi aluksi historiaa Setan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä vuoteen 1981 saakka.
Audio
Setan historiaa (osa 3). Anssi Pirttijärvi kertoi aluksi historiaa Setan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä vuoteen 1981 saakka.
Audio
Setan historiaa (osa 4). Anssi Pirttijärvi kertoi aluksi historiaa Setan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä vuoteen 1981 saakka.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!