Kenelle kumarramme, kenen lauluja laulamme?

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Venäläinen nettisivusto Gay.ru on jo useamman vuoden ajan tuominnut homojen pride-tapahtumat Moskovassa. Sivustolla paheksutaan avoimia mielenilmauksia ja väitetään, että ne vain pahentavat homojen tilannetta Venäjällä. Moskovassa miliisit ja äärikansalliset yhdessä ortodoksien kanssa väkivaltaisesti lopettivat homojen mielenilmaukset vuosina 2006 ja 2007.

Nyt Gay.ru -sivusto kuvailee artikelissaan Venäjän sotatoimia Georgiassa. Sanavalinnat ovat Venäjän hallituksen tiedotteista. Muuta totuutta ei ole. Gay.ru -sivuston omistaa gay-liikemies Mikhail Edemskij. Hänellä on omat bisneksensä, ja mahdollisesti viranomaisten näkemysten myötäileminen helpottaa liiketoimia. Tänä vuonna pride-tapahtuman järjestäjien nettisivusto oli kaatunut pride-päivänä ja oli kiinni seuraavankin päivän, mutta gay.ru toimi ilman ongelmia. Liikemiehen ylläpitämä järjestö on myös ILGA Europen jäsen.

*****

Samanlaista ristiriitaisuutta on nähty esim.Unkarissa. Heinäkuun alussa äärikansalliset hyökkäsivät voimakkaasti pride-kulkuetta vastaan. Poliiseja oli paikalla niin paljon, että hyökkäykset kohdistuivat käytännössä poliiseihin. Useat gay-sivustot ovat totaalisesti tuominneet pride-kulkueen järjestämisen. Erityisen maininnan on saanut Gaybears.hu -sivusto (karhujen sivusto), joka lainaa äärioikeiston näkemyksiä ja tuomitsee pride-paraatin Budapestissa. Sivuston mukaan jokainen homo ja lesbo saisi elää kaikessa rauhassa elleivät julkisuusnälkäiset aktivistit kiihottaisi kansaa heitä vastaan. Homoaktivistit puolestaan syyttävät gaybear-sivuston kirjoittajia homonatseiksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

*****

Kiinasta kantautui keväällä tietoja, joiden mukaan poliisi olisi käynnistänyt puhdistusoperaation ainakin Pekingin ja Shanghain homobaareissa, saunoissa ja cruising-puistoissa. Tieto levisi laajasti HLBTI-tiedotusvälineisiin. Nyt Kiinasta on kantautunut viestejä, joiden mukaan homot ja lesbot Pekingissä ovat pahoillaan, että yksittäiset tapahtumat keväällä nostettiin niin laajasti julkisuuteen. HLBTI-tiedotusvälineet tarttuvat heti, kun löytyy pienintäkin kritiikin aihetta. Siitä nostetaan heti valtava haloo. Pekingiläisten mukaan homot saavat kuitenkin todellisuudessa olla rauhassa.

1 kommenttia

Sotapropagandaan kelpaa myös homokortti. Kansallismielisissä lehdissä kuulemma väitetään että homoja liikkuu sekä Georgian että Venäjän joukoissa vai miten tätä uutista pitäisi tulkita. Se on käännöskoneen tuotos eli hankalasti käsitettävää. Kuka ymmärtää, miksi niitä homoja hyörii joka puolella? Ks. Augustus 12th.
http://fi.babelfish.yahoo.com/translate_url?doit=done&tt=url&intl=1&fr=bf-home&trurl=http%3A%2F%2Fwww.gay.ru&lp=ru_en&btnTrUrl=K%C3%A4%C3%A4nn%C3%A4

Tässä se sekava käännösteksti englanniksi:

Nationalistic press hints at “the homosexuality of Georgian spies”

Nationalistic and clerical press uses the conflict between South Osetia and Georgia, into resolution of which on the basis peacemaking mandate interfered Russia, for the provocation of [gomofobii].

Even into the first days of conflict, some information sources they began to dissolve rumors about the fact that allegedly on the corpses of Georgian soldiers, finds the female linen. Portal “Eurasia”, close to motion Alexander [Dugina], directly stated that “into the Georgian army are collected the homosexuals”. It is said, among those been killed Georgian was “lover” “one of the high-ranking officials of Georgian army”.

Now ossetic media outlets write about the fact that the delayed the day before by the intelligence agencies of Russia Georgian intelligence officers were also gays. In particular, the name of Zurab d., to whom patronized the well-known Moscow sculptor of Georgian origin Zurab Tsereteli, is called. Is accentuated attention in what it " had nontraditional sexual orientation” and simultaneously recruited the colleagues of MID of Russia.

Gay.Ru