Suomi-Unkari -seuran juuri ilmestyneessä lehdessä on matkakuvaus kesäisestä Budapestista. Lehti on teemanumero, aiheena koulujen Unkari-viikko. Lehteä siis todennäköisesti jaetaan ja luetaan suomalaissa kouluissa.
Kirjoittaja matkusti heinäkuun alussa junalla Wienistä Budapestin läntiselle rautatieasemalle ja siitä Blaha Luiza –aukion vierelle hotelliin. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, sillä samaan aikaan oli käynnissä Budapest–pride eli seksuaalivähemmistöjen katutapahtuma. Suurella kehäkadulla näkymä oli yhtä lohduton kuin vuoden 2006 levottomuuksien aikaan. Eikä tämä ole sattumaa, sillä osittain samat huligaanit olivat mellakoiden alkuunpanijoita.
Artikkelissa kuvataan, miten priden ympärillä on käyty kiivasta keskustelua. Ensin poliisi kielsi, sitten taas salli kulkueen. Äärioikeistolaiset "isänmaan ystävät" uhkasivat häiritä kulkuetta. Siinä onnistuttiinkin, sillä vapauttaan vaativa sateenkaarikansa jouti turvautumaan poliisivoimien apuun selvitäkseen ehjin nahoin kotiin.
Kirjoittaja kuvasi myös pikku tapahtuman kadulla. Heillä oli Wienistä hankitut muotiliikkeen kassit. Humalainen nahkatukka tuli kyselemään., "mistä te pikkuporvarit olette varastaneet törsäämänne rahat". Siinä paljastui kadunmiehen turhautuminen Unkarin talousvaikeuksien keskellä. Tuloerot kasvavat ja harvat porskuttavat. On vaikea löytää syyllisiä tälle talouden alamäelle. Sen vuoksi etsitään raivolle uusia kohteita. Pieni, lyhytnäköinen ja äänekäs äärijoukko pilaa ilon muilta. He saavat Budapestin mellakkapoliisit valmiustilaan, eikä se tule maalle halvaksi. Ja muiden budapestiläisten elämä vain pahenee.
Tämä fundamentalistisiin ideoihin turvaava porukka tuomitsee homouden luonnonvastaiseksi ja ulkomaalaisten keksimäksi, ja samalla rikotaan inhimillisyyden ja terveen maalaisjärjen sääntöjä vastaan kiihkoilemalla. Maan maine tahriutuu.
Kirjoittaja muistuttaa vuorisaarnasta. "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi". Syvimpään omaantuntoon on turha vedota Mutta onko homoja kivillä heittelevä viisikymppinen tai lesboparia herjaava, oikeistoradikaalivärejä kantava teini itse salaa rakastunut samaa sukupuolta edustavaan ihmiseen ja pelkää jäävänsä kiinni, jos ei käy hakkaamassa homoja.
Kirjoittaja ehdottaa, että koulujen Unkari-viikolla opetellaan yksi sana unkarin kieltä. Se on 'tolerancia' (lue: tolerantsia). Suvaitsevaisuus.
Ja suora lainaus Suomi-Unkari-lehdestä:
"Unkari-viikon yksi tarkoitus on tutustuttaa uuteen kulttuuriin, oppia ymmärtämään. Samalla voisimme yrittää ymmärtää muitakin lähellämme olevia ja eläviä, jotka ovat jollain tavoin erilaisia kuin me itse. Suvaitse, salli ja uskalla – ole rohkea, ole oma itsesi ja anna muidenkin olla, niin kaikki voittavat. Kuusi-nolla."