Moskovan homojahti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Useimmat lauantain homojahdissa pidätetyt päästettiin vapaaksi jo lauantai-iltaan mennessä, mutta seitsemän sai olla häkissä sunnuntaihin, ja he kävivät oikeudessa. Oikeus langetti 500 ruplan sakon (12 euroa). Pääorganisaattoria, Nikolai Aleksejevia odottaa uusi oikeuskäsittely. Häntä syytetään laittoman mielenosoituksen organisoinnista.

Poliisioperaation laajuutta kuvaa se, että OMON-miehet ja miliisi olivat sulkeneet Punaisen Torin ja Pushkin-aukion. Poliisivalvonta oli kiristetty myös Prospekt Miralla ja näköalapaikalla Yliopiston edessä. Gayaktivistit kuitenkin pääsivät näköalapaikalle läpi poliisin ketjujen hääseurueena. Mielenosoitusta kesti minuutin. Mielenosoituspaikka oli Varpusvuorilla yliopiston lähellä. Siinä on näköalapaikka yli Moskovan, ja hääparit käyvät siellä. Kommersant-lehti antoi Varpusvuorille uuden nimen: Brokeback Mountain.

Dokumentaarielokuvaohjaaja Vladimir Ivanov kutsuu tapausta kuitenkin menestykseksi. Lehdistöä oli runsaasti paikalla. Monet pidätettiin, kun he antoivat haastatteluja lehdille ja tv-ryhmille. Yksi venäläinen naisjournalisti heitettiin maahan niin lujaa, että hän kävi sairaalassa, epäilynä aviotärähdys. OMON raivosi maailman lehdistön silmien alla. Tällaista harvoin näkee.

Leonid Krutakov pormestarin virastosta sanoo, että poliisi toimi laillisesti ja erittäin tehokkaasti. Hän ei ottanut kantaa siihen, keitä oli pidätetty.

Pushkin-aukiolla kävivät 500 miehen miliisivoimat kiinni epäiltyihin homoihin ja lesboihin lukuisten kuvausryhmien nenän edessä. Siellä ei edes yritetty pitää mitään mielenositusta, mutta siitä huolimatta tehtiin pidätyksiä. Yksi 16-vuotias pahoinpideltiin ja raahattiin miliisin autoon, koska hänellä oli useita ilmapalloja narussa. Nuorukainen oli kolmen tytön kanssa matkalla syntymäpäiväjuhliin viereiseen McDonaldsiin. Se on muuten Moskovan vanhin mäkkäri. Tytöt valittivat kauhuissaan:."Ei Ilja ole homo".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Eurovision laulukilpailussa mukana olleet eivät millään tavalla reagoineet tähän homovastaiseen miehitysoperaatioon. Norjan edustaja puhui vain "maailman suurimmasta gayparaatista". Gay Priden järjestäjä Nikolai Aleksejev sanoo, että aamulla nämä miehet ja naiset palaavat suvaitseviin kotimaihinsa. "Toivottavasti häpeävät".


Homopiirit jakautuneet

Gay.ru-sivusto ja sen rinnalla julkaistava homolehti Kwir ovat täysin olleet gayprideä vastaan.. Yksi homojournalisteista sanoo, että pride-organisaattori Aleksejevilla on Ranskan passi ja hän käy täällä Moskovassa vain pitämmässä oman shownsa meidän muiden kustannuksella. Me paikalliset emme tarvitse sotaa viranomaisia vastaan.

Tähän Nikolai Aleksejev hymähtää ja näyttää venäläistä passiaan. Hän on syntynyt ja kasvanut Moskovassa. Hän on hieman harmissaan vaikenevasta homo- ja lesboenemmistöstä. Samalla tavalla käyttäytyi tosien maailmansodan aikana osa juutalaisista: "Ei pidä tehdä mitään vastarintaa, koska siitä olot vain pahenevat".

Nikolai Aleksejev kertoo, miten hän opiskeli Moskovan yliopistossa ja hän halusi tehdä lopputyönsä homojen tilanteesta itäisessä Euroopassa. Aihe kiellettiin. Asia meni oikeuteen ja oikeus myös kielsi aiheen. Myös kaikki pride-tapahtumat on viime vuosina kielletty ja eri oikeusasteet ovat vahvistaneet kiellot. Nyt on Ihmisoikeustuomioistuimessa iso määrä valituksia odottamassa käsittelyä.

Homoaktivistit eivät ole saaneet tukea muilta venäläisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä ja kansalaisliikkeiltä. Kukaan ei halua samaistua homoihin.

Euroviisulähetyksessä ei solidaarisuutta


Maailmalla homot ja lesbot seurasivat silmä tarkkana, tuleeko mitään solidaarisuudenosoituksia, sateenkaarilippuja, tai muuta. Ei tullut. Ainoa oli, että Ruotsin pisteitä kertovalla henkilöllä oli sateenkaariketju kaulalla. Saksan pisteiden kertojan takana kuulemma näkyi hämärästi suuri määrä sateenkaarilippuja.

Saksassa monet kilpailun homo- ja lesbokommentaattorit ovat olleet pahoillaan siitä, että kilpailussa avoimesti homoksi tiedetty Saksan biisin esittäjäkään ei mitenkään reagoinut. Hänen heteropiilopornokappaleensa ei myöskään saanut ääniä. Saksassa tv-lähetystä edelsi Countdown-lähetys, suoria katkelmia saksalaisilta juhlapaikoilta. Spielbudenplatzille Hampuriin ei vaivauduttu sateenkaarilippujen kanssa, vaikka sana kiersi. Ainoastaan Reeperbahnilla Schmidt-teatterin ja Pride-yhdistyksen yhteisessä lämmittelyjuhlassa puhuttiin suorassa tv-lähetyksessä Moskovan homojahdista.

Slovenia on ollut muutaman päivän Euroopan neuvoston isäntämaa. Heti saatiin töitä. Slovenian ulkoministeri muistutti, että ilmaisu- ja kokoontumisvapaudet kuuluvat myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Venäjä on Euroopan neuvoston jäsenmaa.


Lämmittelyjuhla Reeperbahnilla

1 kommenttia

"Eurovision laulukilpailussa mukana olleet eivät millään tavalla reagoineet tähän homovastaiseen miehitysoperaatioon."

Ruotsin euroviisuedustaja Malena Ernman tuomitsi kovin sanoin miliisin tekemisiä Ruotsin television Rapportin haastattelussa.

"Jag tycker det är för jävligt; riktigt, riktigt för jävligt"

SVT Play Rapport 16.5.2009
http://playrapport.se/#/video/1560030

Hän kirjoitti seuraava nettisivuillaan 16.5.2009:

"Today I am gay!
Regarding the planned gay parade here in Moscow today I think it’s very sad that they won’t allow a tribute to love. I’m not homosexual but today I am happy and proud to call myself gay - to support my friends and fans."

http://www.malenaernman.com/2009/05/16/today-i-am-gay/

Tämä huomasi mm. norjalainen gayportaali Gaysir.

Malena Ernman - i dag er jeg homofil
Gaysir 16.5.2009
http://www.gaysir.no/artikkel.cfm?CID=13569