Venäjä: tapettu toimittaja homo?

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Kaksi viikkoa sitten surmattiin Dagestanissa venäläinen journalisti Illyas Shurpajev. Hän työskenteli Venäjän valtiollisessa televisiossa. Samana päivänä tapahtui Dagestanissa toinenkin journalistin murha. Molemmat olivat muutamaa päivää aikaisemmin saaneet tiedon, että he ovat mustalla listalla, eikä heidän raporttejaan julkaista dagestanilaisissa lehdissä. Venäjä on Irakin jälkeen maailman toiseksi vaarallisin maa journalisteille. Esimerkiksi Anna Politkovskajan murhan tutkimukset etenevät hyvin epämääräisesti.


Illyas Shurpayevan murha on aiheuttanut odottamattoman jälkipyykin. Murhaajat, kaksi Tadzikistanin kansalaista, ovat kertoneet, että Shurpajev luultavasti oli homo ja kutsui tappajat taloonsa.

Nettiblogeissa alkoi homofobinen kirjoittelu. Nyt ei enää puhuta tappamisesta, vaan siitä, että toimittaja ilmeisesti oli homo. Sanomalehtiartikkelissa syytä vieritetään myös Moskovan Priden järjestäjien päälle. He ovat yrittäneet tärvellä Venäjän mainetta. Myös tv-kanavat ovat leimanneet homot sairaiksi, onnettomiksi ja pahansuoviksi provokaattoreiksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Aikaisemminkin on tapettu journalisteja homouden vuoksi. Vuonna 2006 NTV:n kirjeenvaihtaja Ilja Zimin tapettiin, ja tappaja, moldovalainen vierastyöläinen perusteli surmaa journalistin homoudella.

(GayRussia)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!