Tsekin ensimmäinen pride-marssi

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 5

Tsekin tasavallan Brnon kaupungissa pidetään Tsekin ensimmäinen pride-marssi ensi lauantaina. Äärikansalliset ovat jo ilmoittaneet vastustavansa marssia, ja poliisi arvioi turvallisuuskysymyksiä Tennistähti Martina Navrátilová on ilmoittanut tuestaan pride-marssille.
(UkGayNews)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

5 kommenttia

Tsekin tasavallan toiseksi suurimmassa kaupungissa Brnossa onnistuttiin järjestämään Tsekin ensimmäinen Pride, vaikka nationalistit ja muut ääriryhmät sitä uhkasivatkin. Liikkeelle lähtö myöhästyi häiriöiden vuoksi, mutta 500 ihmisen marssi vietiin onnistuneesti läpi. Brno on 200 kilometriä Prahasta kaakkoon. Marssiin osallistui myös ihmisoikeusministeri.

Aivan paraatin alussa vastamielenosoittajat hyökkäsivät sivustalta huutaen solvauksia ja heitellen kananmunia. Marssi saatiin käyntiin tunnin myöhästymisen jälkeen ja turvallisuussyistä kuljettiin lyhyempi reitti. Polisi suojasi marssin.
(GayRussia)
Noin viisi sataa pride-juhlijaa marssi tänään Brnon kaupungissa, Tsekinmaan eteläosassa. Pride-kulkueen reitti piti lyhentää uusnatsien provokaatioiden takia.

Anti-gay activists attack Czech homosexuals
Ceske Noviny 28.6.2008
http://www.ceskenoviny.cz/news/index_view.php?id=320560

Valokuvia Tsekin ensimmäisestä pride-paraatista Brnossa
Ceske Noviny 28.6.2008
http://www.ceskenoviny.cz/index_view.php?id=320547

iDnes.cz 28.6.2008
http://zpravy.idnes.cz/pruvod-homosexualu-prekazili-extremiste-utocili-pestmi-i-slznym-plynem-1lb-/brno.asp?c=A080628_1001109_brno_atk

Valokuvia: http://zpravy.idnes.cz/foto.asp?r=brno&c=A080628_1001109_brno_atk

Tyden.cz 28.6.2008
Valokuvia: http://tyden.cz/fotogalerie/pochod-gayu-a-lesbicek-brnem/

Queer Parade Brno (172 kuvaa)
http://www.queerparade.cz/index.php?option=com_rsgallery2&Itemid=36&catid=12

Videoita Brnon pride-marssista
Ceska Televize CT24 28.6.2008
http://www.ct24.cz/relax/20226-krvavy-pochod-za-prava-homosexualu-vzduchem-letaly-slzne-granaty-a-delobuchy/

Ceske Noviny 28.6.2008
http://www.ceskenoviny.cz/video/detail.php?id=86971

Duhová vlna - Queer Parade Brno: http://www.queerparade.cz/

(Päivitetty 9. heinäkuuta 2008)