Ludwigshafenissa on isojen miesten yhdistys Pfundkerle (=naulan-painoiset-miehet). Monet painavat 100 kiloa ja enemmänkin. Heillä on ollut kerran kuussa perjantaina kokoontuminen paikallisessa Atlantis-homosaunassa. Jo vuonna 2004 saunan johto ilmoitti, että on liikaa lihaa ja yhdistyksen jäsenten saunakäynnit eivät ole toivottavia. Sitten vaihtui saunan omistaja. Ja tilanne purkautui. Mutta nyt taas on erimielisyyttä. Uusi johto ilmoitti, että perjantain kokoontumiset eivät olet toivottuja. Koska Mannheimin karhuilla on kokoontuminen joka toinen sunnuntai, myös isot miehet vaihtoivat sunnuntaiksi. Mutta sekään ei käynyt saunan johdolle. He ovat antaneet ymmärtää, että muu asiakaskunta ei halua nähdä näitä lihavia ihmisiä saunassa. Liikalihavat ovat aiheuttaneet muussa asiakaskunnassa ärtymystä.
Saunan johto sanoo, että ei ole kysymys lihavien syrjinnästä. Perjantai on vain kaikkein suosituin päivä, eikä sen takia haluta noin 50 ihmisen ryhmää saunaan. Myöskään sunnuntaina ei ole hyvä, koska on paljon viikonloppumatkalaisia, joille halutaan varata sunnuntaipäivä.
On siis erilaisia näkemyksiä. Pink Channelin tämän illan lähetyksessä lihavien yhdistyksen puheenjohtaja aikoo kertoa oman näkemyksensä. Ollaan kuulolla. Syrjintää homoskenen sisällä - ei tunnu olenkaan mahdottomalta. Viedäänkö asia käräjille? Pääseekö liian lihava Vallilassa saunaan, vai sattuuko se luuviulujen silmään?