Latvialaiset USAn antihomoliikkeessä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 18

Heinäkuun 1. päivänä tapettiin Natoma-järvellä Sacramentossa USAn länsirannikolla 26-vuotias intilaissyntyinen Satender Singh. Hän oli siellä ystäviensä kanssa viettämässä viikonloppua. Hän oli homo ja surma liittyy homofobiseen hyökkäykseen. Lähistöllä oli9 venäjää puhuva seurue ja tappajat, kaksi venäjää puhuvaa nuorta miestä, olivat tästä ryhmästä. Seurue kerskaili kuuluvansa Venäjän evankeliseen kirkkoon. Venäläiset lähettivät vaimonsa ja lapsensa pois ja kutsuivat lisävoimia paikalle. Joukkio esti intialaissyntyisten paon. Venäläiset vaativat saada käsiinsä joukossa olevan homon. He hakkasivat Singhin ja tämä sai vakavia kallovammoja ja sairaalassa hänet todettiin aivokuolleeksi. Hän kuoli viiden päivän kuluttua. Singhin asunnon ulkopuolella 100 ihmistä kokoontui muistotilaisuuteen. Gay-aktivistit sanoivat, että Sacramentossa on viime aikoina lisääntynyt uhka slaavilaisten homovastaisten ryhmien takia. Useimmat ovat ensimmäisen tai toisen sukupolven emigrantteja Venäjältä, Ukrainasta ja muualta entisen Neuvopstoliiton alueelta, ja ovat löytäneet paikan venäjänkielisten baptistien joukossa. Nämä seurakunnat ovat viime aikoina olleet hyvin homovihamielisiä. On vaadittu poliiseja homokortteleihin ja Pride-paraatien ihmisiä on mukiloitu. Viime vuosina nämä joukkiot ovat häirinneet lähes kaikkia homotapahtumia.

Gay-aktivistit syyttävät Singhin murhasta "USA-Latvia -viha-akselia". Latvialaisen megakirkon saarnaajasta on tullut johtohahmo kovan linjan anti-gay-liikkeessä länsirannikolla. Poliisi on tiedottanut, että murhasta epäillään kahta latvialaista, venäjää puhuvaa miestä ja toinen heistä on paennut Venäjälle.

Sacramenton alueen anti-gay-liike toimii pääasiassa venäläisten ja ukrainalaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Sama liike oli kuuluvasti liikkeellä Riian Pridellä toissa ja viime kesänä. Liike on levittäytymässä kaupunkeihin, jotka ennen ovat olleet gay-ystävällisiä, kuten Seattle ja Portland. Sacramentossa on venäjänkielinen radioasema, joka julistaa homovihaa, ja Seattlessa on venäjänkielinen sanomalehti saman teeman äärellä.He julistavat, että Jumala on määrnnyt heidät tunkeutumaan eri kaupukeihin tekemään anti-homo-työtään. Heidän metodinsa ovat fyysisesti kovempia kuin Fred Phelpsin menetelmät. Olennainen opinkappale on homojen hakkaaminen. Sacramenton Priden osanottajat ovat saaneet jo esimakua slaavilaisten vihamielisistä huuteluista. Viime kesän priden aikaan venäjänkielinen lehti kehotti kaikkia liikkeelle vastustamaan prideä. Priden aikaan kaduilla oli tuhansia no-pride -paitaan pukeutuneita.

Latviassa antihomoliike keskittyy New Generation -nimisen lahkon piiriin. Siihen kuuluu pääasiassa venäjänkielistä väkeä
Lähde: http://www.splcenter.org/intel/intelreport/article.jsp?aid=809

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

18 kommenttia

Tässä vielä sacramentolaisen sanomalehden sivu, jossa kerrotaan evankelikaalien vastamielenosoituksesta Sacramenton Priden aikana kesällä 2007. Pienoinen yllätys on se, että venäjänkieliset maahanmuuttajat ja heidän nuorensa ovat no-pride-liikkeen suurin voimavara.
http://www.sacbee.com/101/story/227048.html#more_images
Latviassa homovihaa johtaa New Generation -lahko


Latviassa Janis Smits on parlamentin sosiaaliasioiden ja ihmisoikeuksien komitean puheenjohtaja. Kun hänet valittiin virkaan noin vuosi sitten, asia herätti hieman kansainvälistä huomiota: homofobi tekemässä ihmisoikeustyötä. Viime viikolla Latviassa kävi Euroopan neuvoston ihmisoikeusasioiden raportoija Andreas Gross. Hän kutsui paikallisen parlamentin ihmisoikeusryhmän lounaalle, mutta jätti kutsumatta Janis Smitsin. Smits on yhteistyössä New Generation -uskonlahkon ja sen venäläisen johtajan Aleksei Ledjajevin kanssa. New Generation -lahkolla on päämaja Riiassa, ja he olivat aktiivisia viime kesän no-pride-mielenosoituksissa.


Amerikassa on Watchmen

Ledjajev on hyvää pataa amerikkalaisen Scott Livelyn kanssa. Lively on kirjoittanut homoista kirjan Pink Swastika, jossa yritetään selittää kansallissosialismin ja homouden yhteys. Toinenkin amerikkalainen on kuvioissa mukana: entinen NFL-urheilija, nykyisin pappi Ken Hutcherson. Hän on amerikkalaisen homovastaisen järjestön Watchmenin johtohahmo. Tämä järjestö pyrkii yhteenottoihin homojen kanssa ja homojen pieksemiseen. Amerikassa puhutaan, että intialaissyntyisen Satender Singhin murhan takana on Watchmen. Ken Hutcherson kävi maaliskuussa Riiassa opettamassa, miten parhaiten torjutaan homovaara. Paikalle oli kutsuttu Latvian tärkeimpien kirkkkojen johto ja tietenkin Janis Smits, ihmisoikeusryhmän vetäjä. Hutcherson valitti, että homojen kanssa on oltava hyvin varovainen, sillä heillä on silmät ja korvat kaikkialla. Seuraavana päivänä netissä voitiin lukea tarkka kuvaus tilaisuudesta.


Janis Smits oli loukkaantunut

Lehdistö huomasi, että Janis Smits ei saanut kutsua Euroopan neuvoston päivälliselle. Hän vaati ja sitten hänet kutsuttiin. Euroopan neuvoston Andreas Gross kävi keskustelun Janis Smitsin kanssa ja valitti, että Latviassa on väkisin yritetty estää homojen ja lesbojen rauhanomaisia mielenosoituksia. Jamis Smitsin mielestä Latvia kuuluu pohjoiseen alueeseen, jossa ei ole tapana julkisesti esitellä seksuaalisuutta. Koko homokysymys on ulkomailta tuotu, ja se yritetään ujuttaa latvialaiseen yhteiskuntaan. Lehdistölle Janis Smits kertoi tilaisuudesta ja puhui "Pederastien Pridestä". Janis Smitsin homovihamielisyys tunnetaan ennestään. Hän toimi aktiivisesti esim. vuonna 2006 homojen ja lesbojen prideä vastaan.


Watchmennin homovastainen konferenssi alkaa perjantaina


Janis Smits ja Aleksei Ledjajev ovat matkustamassa Amerikkaan Seattlen lähelle Lynnwoodin kongressikeskukseen, missä on kolmipäiväinen watchmen-konferenssi. Tilaisuuteen odotetaan 700 osanottajaa. Heistä iso osa lienee Itä-Euroopasta tulleita emigrantteja. Monet heistä kuuluvat New Generation -kirkkoihin Massachusettsissa, Pennsylvaniassa, Kaliforniassa ja Seattlessa. Kongressikeskuksessa ei lainkaan tiedetty, millaisesta konferenssista on kysymys.

Watchmennin koko nimi on Watchmen on the Walls ja heillä on oma nettisívusto:
watchmenonthewalls.com
Taustalla on venäläissyntyinen pappi Sergey Prikhodko Seattlen New Generation -kirkosta.

Heidän tavoitteenaan on Scott Livelyn mukaan estää homoja saamasta lisää oikeuksia amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Samoin Ken Hutchersonin tiedetään lehtitietojen mukaan taistelevansa vahvasti homojen oikeuksia vastaan. Kylään tuleva Ledjajev kertoi, että tavoitteena on muuttaa yhteiskunnan lait noudattamaan Jumalan lakeja.


Ovatko he terroristeja?

Amerikkalaiset lehtiin kirjoittavat kolumnistit ovat nyt kuitenkin huomanneet, että maahan on tulossa ulkomaalaisia, joilla on tavoitteena maan lakien muuttaminen. Sellaista yleensä kututaan Amerikassa terrorismiksi. Mutta ei hätää. Ledjajev on ollut 2006 Valkoisessa talossa rukousaamiaisella. Ja tänä vuonna helmikuun 7. päivänä hän oli toisen kerran yhdessä Hutchersonin kanssa Valkoisessa talossa ja tapasi Jan Hainin, jonka johtaman toimiston titteli on: White House Office of Faith-Based and Community Initiatives. Tämän käynnin jälkeen Hutcherson kehui Latviassa, että hän on Valkoisen talon lähettiläs. Valkoinen talo torjui selityksen.

Lähde: http://ukgaynews.org.uk/Archive/07/Oct/1201.htm
Lähteenä myös Ranneliikkeen Latviaa koskevat uutiset.

Viikonlopun kokouksesta paikallisessa lehdessä:
http://www.heraldnet.com/article/20071013/NEWS01/710130053/-1/rssmsnbc