Setassa nostettiin ´vanhat´ toimintasuunnitelmaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 20

Setan edustajiston kokouksessa lauantaina tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan lisättiin kohta, jonka mukaan Seta ryhtyy selvittämään vanhenevien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien henkilöiden sosiaalisia tarpeita mukaan lukien asumispalvelut.

Tämä on uusi päänavaus. Tällä hetkellä on hyvin vähän tutkittua tietoa hlbt-ihmisten vanhuudesta. Kuitenkin esim. ensimmäinen aktivistisukupolvi on jo tai on juuri siirtymässä eläkkeelle. Ulkomaiset esimerkit osoittavat, että esim. vanhainkodeilla on hyvin vähän erityisvalmiuksia kohdata näitä ihmisiä. "Meillä ei ole ollut sellaisia tapauksia" on lausahdus ulkomaisesta vanhainkodista.

Toivottavasti tämä Setan päätös saa aikaan myös vanhenevien hlbt-ihmisten omaa aktivoitumista asiassaan. Tyypillistä viime vuosina on ollut, että vanhempi väki on vetäytynyt omiin oloihinsa. Münchenissä koulutettiin runsas vuosi sitten nuoria homoja ja lesboja eräänlaisiksi "kotiavustajiksi" vanheneville. Ensimmäisen vuoden kokemus ei kuitenkaan ollut kovin rohkaiseva. Vain muutama avunpyyntö tuli koko vuoden aikana.

http://keskustelu.seta.fi/viewtopic.php?t=10388&highlight=

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

20 kommenttia

Ranneliikkeessähän on myös jo muutamaan otteeseen keskustelut mm. homojen ja lesbojen vanhainkodista.

Ilmoitan edelleen kiinnostuksestani hanketta kohtaan, jos joku Suomessa asuva lähtee asiaa ajamaan.
Sama juttu. Jos apu kelpaa, autan mielelläni.