Helsinki Priden taustajärjestön puheenjohtaja luopuu kesken toimikauden

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 6
Sateenkaariteemalla somistettu Helsinki Pride -yhteisö ry:n toimitilan ovi.

Helsinki pride -yhteisön puheenjohtaja kertoi luopuvansa tehtävästään kesken kaksivuotisen kautensa.

Helsinki Pride -yhteisö ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous on määrä järjestää joulukuun puolivälissä uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Kokouksen esityslistan mukaan yhdistyksen puheenjohtaja Senni Moilanen on ilmoittanut hallitukselle eroavansa puheenjohtajan tehtävästä vuoden 2025 lopussa. Hänen tilalleen tulee kokouksessa valita yhdistyksen puheenjohtaja jäljellä olevalle kaudelle eli vuodelle 2026.

Helsingin Sanomat kertoo 2. joulukuuta julkaistussa jutussaan järjestön piirissä "vellovasta" riidasta ja epäasiallisesta vallankäytöstä. Eräs haastateltu on kuvannut, että järjestön piirissä on "kahden kerroksen väkeä", ja että energia menee kesän pride-tapahtumaan samalla kun sosiaalityö jää sivurooliin. Lehden mukaan esimerkiksi epäkohdista on pyritty vaikenemaan, jotta yhteisö näyttäisi ulospäin yhtenäiseltä. Keväällä yhdistyksen hallituksesta eronnut jäsen kertoo kohdanneensa painostusta eroamaan. Puheenjohtajan mukaan kyse oli keskustelusta, että millainen käytös on hallituksen jäsenelle sopivaa.

Kesällä Yle kertoi johtamisongelmista ja huonosta työilmapiiristä. Tästä jutusta puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja kertovat tehneensä kantelun Julkisen sanan neuvostolle. 

Kaikki järjestön piiristä haastatellut eivät kuitenkaan jaa käsitystä siitä, että ongelmien taustalla olisivat puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan toimintatavat. Toisaalta myös joidenkin yhteistyökumppaneiden ja muiden hlbti-kentän yhdistysten piirissä on kokemuksia ongelmista suhteessa Helsinki Pride -yhteisö ry:hyn.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Helsinki Pride -yhteisö ry (aiemmin Helsingin seudun Seta ry) järjestää paitsi vuosittaisen Helsinki Pride -tapahtuman, tekee myös jatkuvaa sosiaali-, nuoriso-, ja yhteisötyötä. Yhdistys työllistää ympäri vuoden kymmenen ihmistä. Sen lisäksi toiminnassa on projektityöntekijöitä ja vapaaehtoisia.

Valtakunnallisen Setan ja siihen liittyvien järjestöjen piirissä on kautta historian ollut erilaisia ongelmia, joiden taustalla ovat usein olleet yleispoliittiset intohimot ja erilaisten ryhmäkuntien eriävät näkemykset siitä, mihin suuntaan toimintaa halutaan viedä - sekä näistä johtuva mahdottomuus konsensushakuisuuteen, kun "niskan päällä" olevat eivät ole halukkaita kuuntelemaan itselleen vieraita näkemyksiä. Kritiikkiä on esitetty myös esimerkiksi “klikkien” muodostumisesta sekä joidenkin ryhmien korostamisesta toisten kustannuksella. Toisinaan on esitetty, että yhdistyksen fokus on laajentunut alkuperäisestä liiaksi yleisiin ihmisoikeuksiin.

6 kommenttia

Mielenkiintoista :-D Olisi hauska tietää, mitä on tapahtunut kesän jälkeen. Silloin Ylen jutun mukaan toiminnanjohtaja "Kemppainen johtaa organisaation operatiivista toimintaa ja hän saa työntekijälähteiden mukaan vankkumattoman tuen toiminnalleen hallituksen puheenjohtaja Senni Moilaselta. Moilanen ei kritisoi toiminnanjohtajaa Ylelle."

En ole Hesarin tilaaja, enkä vielä ole ehtinyt muuallakaan heidän tämänpäiväistä juttua lukea, joten en tiedä valaistaanko siellä miksi, hallituksen puheenjohtaja eroaa. Onko ehkä kyse henkilökohtaisesta tilanteesta (esim. oma/läheisen sairaus tms.), jolloin hänellä ei ole enää aikaa ja/tai mahdollisuutta hoitaa puheenjohtajuutta enää kunnolla? Jos kyse ei ole tällaisesta, on hiukan outoa, että ongelmatilanteessa puheenjohtaja lähtee. Normaalissa maailmassa toimitusjohtajan palli heilahtaa kyllä huomattavasti helpommin kuin hallituksen puheenjohtajan. Toki jos koko muu hallitus on eri mieltä puheenjohtajan kanssa, voidaan hänet savustaa ulos. Voihan toki olla myös niin, että ongelmat yrityksessä - tai tässä tapauksessa yhdistyksessä - on niin suuret, että puheenjohtaja tajuaa, ettei hänellä ole osaamista ja taitoja niitä ratkaista.

Mielenkiinnolla jään seuraaman, mitä tulee ulos kaapista.
Ei ainakaan jutusta käynyt ilmi, että kyse olisi jostain erityisestä henkilökohtaiseen elämään liittyvästä.

Helsingin Sanomien jutussa sekä PJ Moilanen että toiminnanjohtaja Kemppainen kokevat kritiikin epäreiluksi ja ajojahdiksi - ja osoittavat "joidenkin entisten työntekijöiden tai yhteisön jäsenten" pahaa mieltä. Kemppainen myös katsoo tilanteen antavan "aseita antigender-liikkeelle". Molemmat katsovat heihin kohdistuvissa syytöksissä olevan myös misogynian (naisvihan) piirteitä ja halua vahingoittaa.

En tiedä, onko tässä pyrkimys rauhoittaa tilannetta ja jatkaa yhdistyksen toimintaa jollain tavoin "puhtaammalta pöydältä" vaihtamalla puheenjohtajaa? Sen paremmin en tiedä, keitä on ehdolla. Vähän hämmentävä on ylimääräisen kokouksen kellonaika; maanantaina klo 12.30, jolloin monet ovat arjen velvollisuuksiensa parissa. Ihan kuin ei erityisesti haluttaisi, että paikalle saapuu mahdollisimman runsaasti jäsenistöä.