Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa äänestettiin torstaina piispojen esityksestä, jolla kirkkokäsikirjaan olisi lisätty avioliitton vihkimisen kaava, jossa morsiamen ja sulhasen asemesta puhuttaisiin puolisoista. Asiasta on puhuttu "kahtena rinnakkaisena avioliittokäsityksenä".
Esitys hävisi lopullisen äänestyksen 62–40. Kuusi edustajaa äänesti tyhjää. Muutos olisi edellyttänyt 77 edustajan, eli 3/4 määräenemmistön tukea.
Piispojen esityksen mukaan seurakunnalla olisi ollut velvollisuus huolehtia samaa sukupuolta olevan parin oikeudesta tulla vihityksi, mutta yksittäisellä papilla olisi ollut mahdollisuus siitä oman tunnon syynä myös pidättäytyä. Tällöin seurakunnan tehtävänä olisi ollut huolehtia toimituksen suorittaja tarvittaessa esimerkiksi toisesta seurakunnasta.
Kirkkolaissa, muussa lainsäädännössä eikä näihin perustuvissa säännöksissä ole avioliittoon liittyviä sukupuolirajauksia. Kirkkokäsikirjan vihkikaavan etenemistä koskevissa kuvauksissa mainitaan kuitenkin vuoroon morsian ja vuoroon sulhanen.
Uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus poiketa yhdenvertaisuuslaista ja päättää avioliittoon vihkimisen rajaamisesta uskonnollisilla perusteilla.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa kuitenkaan asiassa toimivaltainen kirkolliskokous ei ole koskaan tehnyt päätöstä rajata avioliitton vihkimistä toisin kuin miten avioliittolaissa avioliittoon vihkiminen on määritelty. Asiaa on tulkittu vakiintuneiden käytäntöjen kautta. Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin.
Käytännössä monissa seurakunnossa vihitään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.