Folsom Europe

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 34

Tässä viikonvaihteessa vietetään Berliinissä taas fetissiväen Folsom Europe –juhlia. Motzstrassen ympäristössä on kaupunkijuhla huomenna lauantaina. Folsom-nimi tulee San Fransiscosta. Siellä on ollut jo parinkymmenen vuoden ajan nahka- ja fetissiväen juhla. Viisi vuotta sitten juhla päätettiin tuoda myös Eurooppaan, Berliiniin. Juhlaa on yritetty monistaa myös muualle, New Yorkiin ja Torontoon, mutta vain Berliinillä on oikeus Folsom-nimen käyttöön. Berliinin turismiviranomaiset ja senaatti ovat tukeneet juhlaa. San Fransiscon Folsom-juhlan järjestäjät käyvät joka vuosi katsomassa Berliinissä. Ensimmäiset bileet olivat jo keskiviikkona. Torstaina oli biker-party ja tänään perjantaina kaupunkikierros busseilla homo-oppaiden kanssa. Perjantai-iltana ollaan kokoontumassa suureen Pervers-partyyn.

Katujuhla on huomenna lauantaina iltapäivästä iltaan. Kaduilla on erilaisia infotelttoja, on homonäyttämö, on musiikkia ja syömistä. Tänä vuonna on saatu Amerikasta tänne pari pornotähteä, joiden kanssa voi olla valokuvassa. On myös härkäratsastusta, samanlaista kuin esim. Jumbossa Inglesissä.

Berliiniiin odotetaan 20 000 vierasta, säästä riippuen. Hotellihuoneen löytänminen alkaa olla jo hankalaa. Myös Amerikasta saapuu paljon vieraita. Erilaisia Mr. Leather –kilpailujen voittajia tulee Berliiniin toistakymmentä eri maista, myös Amerikasta. On siis paljon nähtävää.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

www.folsomeurope.de


Viime vuosina Folsom Europe on aiheuttanut monenlaista ristiriitaa. On paheksuttu paljaita perseitä ja Berliinin pormestarin tervehdyssanoja. Mutta tänäkin vuonna tervehdys tuli.
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=18&thrdid=3885

34 kommenttia

Ruotsalaisella RFSLn sivulla on hieman analyysiä fetissi-ihmisten Folsom-tapahtumasta.
==========

Viime vuosina on alkanut tasa-arvotyö. Nahan ja muiden fetissien harrastajat ja BDSM-ihmiset ovat alkaneet liikehtiä ja vaatia tasa-arvoa. Menneenä keväänä RFSL ja RFSU käsittelivät kongresseissaan sitä, miten heteronormien mukaan jokin seksuaalisuus on hyväksyttävämpää kuin toinen. Äskettäin RFSLn esitteessä esiteltiin homoseksiä ja BDSM oli siinä itsestään selvästi mukana.

Viime vuonna Folsom-tapahtuma sai feminististä kritiikkiä, koska festivaali oli suunnattu vain miehekkäille miehille. Nyt juhlien tarjontaa on laajennettu Tarjontaa myös naisille ja transihmisille. San Fransiscon Folsom-tapahtumassa käy vuosittain 300 000 ihmisstä. Berliinissä festivaali on saanut kaupungin tuen ja pormestari ja turismitoimisto on luvannut tulla käymään paikan päällä.
==========

BDSM b=bondage, sitominen, d=disciplin, kova kuri, SM=sado ja maso.
==========

Miten Suomessa? MSC Finland erosi Setasta keväällä. Setassa on nämä asiat koettu kautta vuosikymmenien outoina ja marginaalisina reunailmiöinä ja on vaiettu tehokkaasti. Aids-tukikeskus on tässä suhteessa aina ollut ennakkoluuloton. Nahka- ja fetissi-ihmisille on ollut omia turvaseksioppaita. Z-lehti on käsitellyt asiaa lähinnä Tom of Finlandin yhteyksissä.
Oma kommenttini:

Jos olisin siinä elämäänvaiheessa, että joutuisin tekemään gradun, valitsisin aiheeksi ehkä seksitapojen arvostukset. Jokainen pystyy panemaan seksit paremmuusjärjestykseen. Lista voisi olla esim. tällainen:

Alhaisimpana, halveksituimpana ja pohjalla on tietenkin kaikki homoseksi. Monen mielessä se on lähellä pedofiliaa tai eläimeen sekaantumista. Mutta homoseksissäkin on eroja. Kaikkein pohjimmaisena on vessaseksi. Ehkä hieman sen yläpuolella puisto- ja autoseksi. BDSM-seksi on niin kummallista, että sitä on vaikea sijoittaa millekkään asteikolle. Homosauna- ja videoklubiseksi saattavat olla vähän korkeammalla arvoasteikolla. Sitten tulee masturbaatio ja seksi ravintolaillan jälkeen toisen kotona ja arvostetuinta homoseksiä on seksi rekisteröidyssä parisuhteessa.

Mutta paraskin homoseksi on huonompaa kuin heteroseksi. Syrjähyppy, prostituoitu, thaihieronta ja onanointi ovat ihan ok, samoin pienet SM-leikit (mies kahleissa orjana) ja lesbojen seksin katselu videolta, mutta korkeinta ja pyhintä on kirkon siunaama seksi omassa makuuhuoneessa papin aamenen jälkeen. Ja siinä ei sitten ole enää väliä, onko se edestä vai takaa