Oikeus Botswanassa: samaa sukupuolta olevien suhteet sallittuja

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Botswanassa korkein oikeus on päättänyt, että samaa sukupuolta olevien suhteet ovat sallittuja. 

Botswanan korkein oikeus totesi kesäkuussa 2019, että samaa sukupuolta olevien seksuaalisten suhteiden kieltäminen on syrjivää. Hallitus kuitenkin valitti asiasta, mutta 29. marraskuuta 2021 oikeus päätti, että samaa sukupuolta olevien väliset suhteet pysyvät laillisina.

Ennen oikeuden vuoden 2019 päätöstä anaali- ja suuseksi saattoi siirtomaa-aikaisen lain perusteella johtaa seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen, joskin syytteitä oli nostettu harvoin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 2019 oikeus otti asian käsiteltäväkseen yksityishenkilön kantelun vuoksi. Tämän oikeudelle antamansa lausunnon mukaan lainsäädäntö rajoitti häntä olemasta yhteydessä kaltaistensa kanssa vankeusrangaistuksen pelossa.

Runsaan kahden miljoonan asukkaan Botswana sijaitsee eteläisen Afrikan sisämaassa Etelä-Afrikan pohjoispuolella, Namibian ja Zimbabwen välissä. Botswana on Afrikan vauraimpia ja vakaimpia valtioita. Maa itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1966.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!