Rekisterinumeroiden sarjatuotannossa ei ole kirjainyhdistelmää GAY

  • Uutinen
  • Sattumat
  • Sami Mollgren
  • 2

Suomessa ajoneuvojen rekisteröinnistä vastaava Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo Iltalehdelle, että esimerkiksi kirjainyhdistelmä GAY ei päätynyt rekisterikilpien sarjatuotantoon.

Iltalehden mukaan vuosikymmenten saatossa ajoneuvojen rekisterikilpiin on päätynyt sarjana huomiota herättäviä kirjainyhdistelmiä - ja joitakin yhdistelmiä on puolestaan vältetty epäsovinnaisina. Rekisterikilvissä on nähty esimerkiksi takapuoleen viittaavat kirjainyhdistelmät ASS ja ARS sekä kirjainyhdistelmä SEX. Myös miehen sukuelimeen ruotsiksi viittaava KUK on päätyi hiljan rekisteritunnusten sarjatuotantoon, samoin ruotsinkielinen piruun viittaava FAN on päätynyt rekisterikilpiin.

Sen sijaan esimerkiksi WTF ja GAY hylättiin sarjatuotannosta vuonna 2009. 

Seta on ottanut kirjainyhdistelmän GAY torjumiseen kantaa Twitterissä. Setan mukaan sanan sensurointi vaikuttaa homofobialta.

Virhe median upotuksessa.

Uusiin ajoneuvoihin rekisteritunnuksia tuotetaan sarjana, järjestyksessä vapaana olevia uusia kirjain-numeroyhdistelmiä luomalla. Tyypillisesti suomalaisissa rekisterinumeroissa on kolme kirjainta ja kolme numeroa. Jonkin kirjainyhdistelmän jääminen pois sarjatuotannosta pois ei tarkoita, että se olisi kielletty. Tällaisenkin tunnuksen voi hankkia itselleen maksullisena erityiskilpenä. 

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Äskettäin moottoritiellä huristeli KUK-alkuisen rekkarin omaava auto.

Itävallassa asuva toimittaja ja sateenkaariaktivisti Kurt Krickler omisti monta vuotta sitten moottoripyörän, jonka rekisteritunnus oli muistaakseni GAY-1. En muistanut kysellä häneltä, kuinka hän oli hankkinut tuon Vanity License Platen eli erityiskilven. Saksaksi rekisterikilpi on Kennzeichen.
Välttämättä monet autonomistajat eivät ehkä haluaisi rekisterikilpeensä sanaa GAY. Toisaalta ehkä asia voisi normalisoitua, jos tuollaisilla kilvillä varustettuja autoja liikkuisi kaduilla.

Homofobiaksi en kuitenkaan kutsuisi tätä GAY:n jättämistä pois sarjatuotannosta. Homofobia-sanan käyttö voi helposti kääntyä itseään vastaan, jos sitä käytetään liian herkästi - vastaanottaja ei kuuntele itse viestiä, jos pitää edes pientä osaa siitä yliampuvana. Tai oikeastaan homofobia lienee jo niin värittynyt sana ja merkitykseltään erilainen eri ihmisille, että voisinpa jopa toivoa, että sitä ei käytettäisi koskaan, vaan mieluummin selitettäisiin auki, minkälainen ongelma on käsillä.

Tässä yhteydessä ongelmana on suomeksi se, että ollaan ylivarovaisia gay-sanan kanssa. Minäkin olen. Gay-sana on tabu vieläkin, ja tulee olemaan yhä edelleen, jos me vältämme sen käyttöä. Jos homoseksuaalisuuteen liittyvät sanat ovat tabuja, homoseksuaalisuus itsesäänkin on tabu ja peiteltävä asia. Jäämme herkästi jumiin tällaiseen ajatusmalliin, joka sitten muodostuu myös tulevaisuudeksemme. Toivoisin tulevaisuudelta avoimempaa puhekulttuuria homoseksuaalisuudesta.